Search
  • Tea Laurila

Adventti – kaipauksen, pysähtymisen ja iloiten odottamisen aikaa

Adventti on ihan nurkan takana, joten on hyvä aika pohtia miten minä sen haluaisin viettää tänä Herran vuonna 2021. Pysähtyä hetkeksi ja ehkä jopa asettaa jokin konkreettinen ”tavoite”, muuten arkinen elämä vie helposti mukanaan ja humps vaan huomaa, että joulukalenterin kaikki luukut alkavat olla auki. Elämän suurten asioiden äärellä pysähtymisen sijaan adventti tulee helposti vietettyä pää kolmantena jalkana maallisissa asioissa juosten. On pikkujoulua ja lahjojen ostoa ja kinkkukin pitää hommata ja talo siivota.

Adventti on ihmettelyn aikaa

Miten siis valmistaa sielumme ja sydämemme vastaanottamaan Jeesuksen? Tuon Joulun ihmeen, maailmankaikkeuden Luoja syntyi avuttomana vauvana kaiken tämän sotkun keskelle. Haavoittuvana ja apua tarvitsevana. Pysähdy, lue tuo lause uudelleen ja anna sen upota. Olemme niin tottuneita Joulun konseptiin, että helposti lipsahtaa ohi kuin huomaamatta sen ällistyttävyys yksinkertaisuudessaan. Ihme. Alkoi uusi aika, kirjaimellisesti, onhan Jeesuksen syntymää perinteisesti pidetty ajanlaskumme alkuna. Eikä syyttä. Hänen kauttaan ja Hänessä meidän syntimme on anteeksi annettu ja voimme nähdä Jumalan kasvot. Kyse ei siis niinkään ole siitä että ”teemme jotain”, vaan siitä, että emme tee, pysähdymme, teemme tilaa sielussamme ja annamme kaipauksen muuttaa meitä. Kaipauksen täyttymyksestä, jonka Jumala on meille luvannut. Pitää meidän silti ”tehdä jotain”, eli päättää pysähtyä ja tietoisesti avata sielumme Jumalan läsnäololle. Tämä päätös voi olla tuskallisen vaikea nykymaailmassa, jossa suorittamista ja jatkuvaa touhotusta palvotaan ennen näkemättömällä tavalla ja olemme täysin dopamiini koukussa. Se on kuitenkin sen arvoista! Uskalla yrittää! Yrittää pysähtyä kuuntelemaan kaikkialle kaikuvaa hiljaista kuiskausta (1 Kun. 19: 11-13) ja tuntemaan Jumalan läsnäolo. Jos et usko minua, niin ehkä Katri Helenaa, kuuntelepa siis laulu ”Joulumaa” kunnolla. Olen lähes varma, että tulet löytämään oman Joulumaasi, yllättymään miten jotain uutta syntyy sielussasi.


Oppaaksi kehotan pyytämään kenet muunkaan kuin Äiti Marian ja Pyhän Joosefin. Maria kätki hänelle ilmaistut asiat sydämeensä ja pohti niiden merkitystä. Minä ainakin yritän tehdä samoin. Yritän pohtia sydämessäni Joulun salaisuutta ja odottaa ilolla Herramme Jeesuksen Kristuksen armorikasta syntymäjuhlaa. Itselleni kiitollisuus on aina ollut tärkeä osa Joulua, jo ennen uskoontuloani. Mutta nyt voin sanoa, Marian tavoin, että se on kiitollisuutta siitä kaikesta mitä Jumala on maailmassa ja elämässäni tehnyt ja siitä mitä Hän tällä hetkellä on. Jeesus on paitsi syntynyt keskuuteemme noin 2000 vuotta sitten, Hän haluaa kohdata minut myös perheeni ja ystävieni kautta. Hän on myös suonut, että maalliset asiani ovat kohtuu hyvin, ainakin paremmin kuin Marialla, Joosefilla ja Jeesuksella oli adventin aikaan.


Haluaisin vielä jakaa joitain itselleni tärkeitä adventin ajan muistoja ja pohtia tapoja, jotka voisivat kenties auttaa tekemään joulua sydämiimme (tässä komppaa tietysti Vesa-Matti Loiri).

Joulu mielletään helposti perhejuhlaksi, ja se voi olla vuoden vaikeinta aikaa yksinäisille ihmisille. Itse olen kerran viettänyt joulunajan yksin Kanadassa. Palasin ”kotiin” pitkältä tutkimusmatkalta Papua Uudessa Guineassa juuri ennen joulua enkä pystynyt lähtemään heti uudelleen reissuun. Olin asunut Ottawassa vasta joitain viikkoja, enkä tuntenut siellä juuri ketään. Itselleni epätyypillisesti päätin olla kokkaamatta, siivoamatta ja etsimättä rientoja, sen sijaan pysähdyin. Askartelin joulukortteja ja niiden mukana lähetin kirjeen useille ystävilleni, taisi joillekin perheenjäsenillekin lähteä. Kirjeen kirjoittaminen sai ajattelemaan kaikkea sitä hyvää, jota nämä ihmiset olivat elämässäni. Olin ylenpalttisen kiitollinen heistä ja tuntui kuin he olisivat lähempänä minua kuin pikaisen pinnallisiin asioihin keskittyvän ”lahjanvienti jouluvierailun” aikana. En ollut millään lailla uskovainen tuolloin, mutta kokemus oli koskettava ja päätin yrittää jatkaa sitä tulevina vuosina. Esimerkiksi korttien askartelu kohdehenkilöitä ajatellen ja rauhaisaa musiikkia kuunnellen on ajanut tätä asiaa. Monina vuosina tosin on kortit jäänyt tekemättä. Koen, että tätäkin ”suoritusta” (vaikka hyvä perinne sinänsä) tärkeämpää on, että elämän rytmi joulunalla on rauhaisa. Lahjojen ostoon pyrin asennoitumaan samoin: ajattelen kohteen saajaa ja miten voisin ilostuttaa hänen elämäänsä, osoittaa että rakastan häntä. Jos ei mitään tule mieleen, niin annan asian olla. Valitettavan usein monet lähimmäiseni jäävät ilman lahjaa koska en keksi mitään, eikä perheessäni ole ollut tapana ostaa lahjaa koska on pakko ostaa lahja. Mielestäni tämä on ihan hyvä periaate ja kiitos vanhemmilleni, että ovat tämmöisen perheeseemme istuttaneet. En tietenkään pyri kritisoimaan muita käytäntöjä!

Joulukorttien askartelu, kynttilät ja glögi ovat hyväksi sielulle?

Ajan järjestäminen lähimmäisille, sielussani (ja myös kalenterissani) on siis selkeästi osa jouluun valmistautumista. Tässä prosessissa tilaa raivautuu myös kuin itsestään Kristukselle. Mutta jotain tietoisesti ”uskonnollistakin” voisi olla hyvä pyrkiä tekemään. Itse pyrin lisäämään jokaiseen päivää ylimääräisen ”pysähtymisen hetken”, mutta tämähän voisi olla, vaikka päivän lukukappaleiden mietiskely päivittäin tai esim. yhden kappaleen lukeminen jostain hengellisesti ravitsevasta kirjasta. Adventti lauluja aion kuunnella, en vain taustameluna, vaan oikeasti kuunnella, ja antaa musiikin nostaa ajatukseni hieman arjen yläpuolelle. Kenties yritän jopa laulaa: se on hyväksi sielulle… ja meikäläisen taitotasolla, pitää myös nöyränä.

Tärkeimpänä adventti-operaationa en siis näe esim. yllä mainittujen asioiden elämään lisäämistä, vaan joistain asioista luopumista ja siten rauhaisampaan elämänrytmiin pyrkimistä. Miten aikaa sitten tehdä? Tämä on varmaan todella henkilökohtaista ja elämäntilanteesta riippuvaista. Minulle Covid-19 sulut olivat oikein terveellisiä. Ulkoiset olosuhteet poistivat elämästäni kaiken maailman touhotuksen, jota elämäni oli pullollaan. Tajusin miten paljon tein ”rutiininomaista suorittamista”, enkä osannut arvostaa aikaa ”vain olla”. Näin itseni taivaanportilla yrittämässä keksiä selitystä, että miksi tuli jumpattua tuhat tuntia mutta Jumalalle ei jäänyt aikaa. Jumppaaminen, kuten muutkin ihmisyyteen liittyvät toiminnot ovat hyviä, kunhan ne ovat terveellä tavalla osa elämää. Ehkä niistä hetkeksi luopuminen on ihan hyvä ”epäjumala testi”. Jos tuntuu että elämäni menee pilalle joidenkin viikkojen tauosta, kyseinen toiminto on mahdollisesti saanut liian suuren merkityksen elämässäni. Ehkä tänä adventtina voisin koittaa luopua jostain touhotuksesta? Ehkä voisin katsoa telkkaria tai käydä somessa vain joka toinen päivä? Tai vaikka kokata suuri satsi ja syödä samaa ruokaa useampi päivä putkeen ja käyttää säästynyt aika rukoiluun, lukemiseen tai vaikka joulukorttien askarteluun. Itse pyöräilen pakkomielteisesti aina kaikkialle, ehkä adventin aikana voisin käyttää bussia enemmän, katsoa rauhassa ulos ikkunasta tai ihmetellä ihmisyyttä ja sen kirjoa ympärilläni. Jokainen meistä ihmisistä, ja luontokin, heijastaa Jumalan hyvyyttä ja kauneutta, on lähinnä omista silmälaseistani kiinni, miten sitä katson ja mitä näen. Erityisen onnekas olet, mikäli olet pienen lapsen äiti tai vauva(t) ovat muuten osa elämääsi. Jeesus syntyi juuri tuollaiseksi toukaksi! Pysähdy siis, katso lasta uusin silmin ja näe elämän ihme. Keskity vain olemaan läsnä, ei tekemään tai muuttamaan jotain, vain olemaan. Laske ympärillesi rakennettu identiteetin suojakuori ja anna Jumalan rakkauden koskettaa sydäntäsi. Se on se Joulun ihme.


0 comments

Recent Posts

See All

Lahja