top of page
Search
  • Writer's pictureFlorence Schmitt

Antaumuksellisuus - arjen ihmeitä

Ihminen pääosassa

Kahden sairaalan välillä on pitkä maanalainen ja osittain moottoritien päällä kulkeva käytävä. Ennen eläkkeelle jäämistä vuosi sitten, kävelin pitkin tätä käytävää usein monta kertaa päivässä, lastenpsykiatrian klinikalta T-sairaalaan. Tervehdin tuttuja siivoojia ja trukin kuljettajia, hoitajia ja muita ihmisiä. Olin TYKS:n lastenpsykiatrian klinikan palveluksessa psykoterapeuttina. Työkseni hoidin lapsiperheitä, joissa isä tai äiti sairastaa syöpää. Tällä hetkellä syöpää hoidetaan hyvin, kuten yleensä muitakin tauteja Suomessa. Välillä kuitenkin tuntuu siltä, että ihminen unohtuu. Tautia hoidetaan, mutta ihmistä ei. Tuntuu jopa ivalliselta kuunnella mahtipontisia lauseita, joilla julistetaan, että ihmisen fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset tarpeet huomioidaan. Olisi kuitenkin erittäin tärkeää muistaa, että sairastunut ihminen on muutakin kuin hänen tautinsa! Väitöskirjani mukaan lapset ja perhe selviävät kohtalaisen hyvin vanhemman sairaudesta, jos äiti ei ole masentunut, huolimatta siitä, onko äiti itse vai puoliso syöpäpotilas. Se tuntuu arkiselta ja loogiselta. Kaikkihan tietävät, että vanhemmat - ja etenkin äidit - ovat perheen pääresurssi. Mutta toisinaan juuri tämä äiti on syöpäpotilas, yksinhuoltaja, köyhä, vailla sosiaalisia verkostoja ja voi vaikeiden aikojen painamana myös masentua. Sen vuoksi ei saisi unohtaa panostaa äideistä huolehtimiseen.

Lähde: www.syopapotilaat.fi

Kun äiti tai isä kuolee

Joskus sairastava äiti tai isä kuolee, ja lapset jäävät suremaan leskeksi jääneen vanhemman kanssa. Tukipsykoterapia muuttuu surupsykoterapiaksi. Pienet lapset eivät ymmärrä, mitä kuolema tarkoittaa: isä tai äiti ei tule takaisin eikä voi tulla halaamaan ja lohduttamaan. Lapset ovat ymmällään siitä, että vanhempi on lähtenyt ja jättänyt heidät. Tie tämän käsittämiseen on pitkä ja usein tuskallinen, niin lapsille kuin leskeksi jääneelle vanhemmallekin. Kuitenkin lapset, joilla on hyvät suhteet vanhempiin ja tuntevat itsensä rakastetuksi, ja joiden sisäinen maailma on sisustettu hyvillä kokemuksilla ja muistoilla, selviävät surusta. Selviytyminen riippuu tietysti myös siitä, miten hyvin sureva aikuinen kykenee olemaan läsnä omille lapsilleen. Joskus käy niin, että sureva vanhempi pakenee nettiin, keskustelupalstoihin tai treffi-sivuille. Kuinka paljon nykyään onkaan ihmisiä, jotka ovat paikalla, mutta eivät läsnä. Heidän ajatuksensa ovat sormien päässä pläräämässä nettisivuja älypuhelimelta…

lähde: www.laakarilehti.fi/pics/panthermedia_A6152322_perhe_silhuetti.jpg

Antaumuksellisuus - kyky olla läsnä

Työni oli vaativaa henkisesti, mutta olin sitoutunut, innostunut ja energinen. Joskus kuulin sanottavan, että teen työtä antaumuksella. Se kuulosti omituiselta sanalta. Joku tekee ”antaumuksella” jotakin… Antaumuksellisuus... Siinäpä on vaikeasti lausuttava sana. Sanakirjan mukaan antaumus vertautuu ”intoon, innostukseen ja hartauteen”. Minä taas kuulen siinä sanassa sitoutuneisuutta ja itsensä unohtamista. Se on kyky olla läsnä koko olemuksellaan, tässä ja nyt, juuri tälle tilanteelle tai tälle ihmiselle. Se on kyky unohtaa kokonaan itsensä ja kyky antaa aikansa, tilansa ja ajatuksensa sekä oman mielensä työskentely toiselle ihmiselle. Läsnäoloni avulla toinen voi sanoittaa, mitä hänessä versoo. Hän saa sanotuksi, mitä hän kokee ja syvällä jossain ajattelee, muttei osaa jäsentää, ja puhuessaan hänen omat ajatuksensa selkenevät. Kuten jo vauva kokee olevansa rakastettava olento, koska hän lukee sen äitinsä kasvoista, niin toisen ihmisen kuuluu tietää, että hän on arvokas ihminen sellaisena kuin hän on, kun istun ja kuuntelen häntä. Jokaisen ihmisen pitää voida tuntea olonsa paremmaksi ja itsensä hieman kauniimmaksi ihmiseksi kun hän lähtee luotani.


Marian antaumus

Pohdin, miten Jumala antautuukaan ihmisten käsiin syntymällä itse ihmiseksi. Jumala uskaltautuu vauvaksi, avuttomaksi ja autettavaksi. Hän uskaltautuu riippuvaiseksi äidin ja isän hoivasta. Miten tämä on mahdollista? Koruttomat sanat. Enkeli tulee vain sisään Marian luo. Hän ei koputa, ei pidä suurta meteliä, ei soita trumpettia, pasuunaa eikä rumpuja. Sen sijaan hän tervehtii suurella kunnioituksella ja suurin sanoin Mariaa, mikä on ennen näkemätöntä. Nuorta maalaistyttöä ei tervehditä yleensä niin juhlavasti. Mariasta tulee äiti. Jumala itse on anomassa nuorelta naiselta lupaa tulla ihmiseksi. Hän kunnioittaa nuoren naisen vapautta. Maria sanoo, että se on ihan ok, hän ei vaan ymmärrä, miten niin voi tapahtua. Enkeli selittää ja sekin on ihan ok Marialle. Jumalalle mikään ei ole mahdotonta. Pitää vain luottaa ja heittäytyä Hänen huolenpitoonsa täysillä uskoen. Antaumuksellisuus. Jumala itse antautuu ihmisten käsiin ja suostuu haavoittuvaksi, ja Maria antautuu tekemään Jumalan tahdon, tekemään hänen sanansa mukaan. Marian antaumuksellisuus muutti maailman täysin, radikaalimmin kuin mikään muu tapahtuma koko maailman historiassa. Se jatkaa maailman muuttamista meidän kauttamme, pienten arjen ihmeiden kautta, jos vain uskallamme antautua Jumalalle ja lähimmäisillemme.

Minun antaumukseni

Antaumus. Jumala on antanut itsensä minulle, Hän antaa itsensä ehtoollisessa joka päivä. Hän asuu minussa, olen hänen asumuksensa. Hän kutsuu luottamaan ja heittäytymään. Hän on voimani ja kallioni, toivoni ja linnani ja siksi voin uskaltautua kohtamaan toisten ihmisten surua ja kärsimystä. Voin avautua, ei tarvitse laittaa panssarilasia sydämen ympärille, voin antautua kosketettavaksi. Siis, voin antaa itseni toisten käytettäväksi, potilaiden auttamiseen, koska olen saanut niin paljon, koska olen ensin vastaanottanut Jumalan - itsensä pieneksi tehneen Jumalan. Hän rakastaa ja kohtaa jokaisen minun kauttani. Lainaan hänelle olemukseni, jonka Hän itse on luonut. Hän saa minulta uudet kädet, uuden sydämen, uuden ruumiin, jossa Hän voi rakastaa. Antaumus on sitä, että vastaanotan itseni Jumalalta ja annan Hänelle itseni käytettäväksi. Niin on Marian päivä joka päivä.


Kirjoittaja, Florence Schmitt on uusi jäsen blogillamme. Hän on Jeesukelle vihkiytynyt ranskalainen nainen ja erittäin kokenut perhe- ja psykoterapeutti. Pieni esittely hänestä löytyy https://www.marianmatkassa.com/about.

0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page