Search
  • kelymoreira1985

Aparecida on minun kristillinen nimeni

Updated: Sep 22, 2021

Perheessäni oli äiti, isä, kolme siskoa ja isonveli, asuimme Passos Minas Gerias:ssa Brasilin osavaltiossa, pienessä kaupungissa siellä missä kaikki tuntea toisiaan.

Aloin itse kasvattaa viherkasveja noin 3 vuotta sitten, jotenkin on syntynyt sydämessäni toive, että voisin viettää aikaa niiden kasvit kanssa, se on ihanaa vihreää terapiaa.


Muistaa että pienenä äidilläni ja isoisälläni tein paljon pihatyötä ja oli niin ihana viettää aikaa niiden kanssa ja oppia ekologiset elämäntavat. Vaari aina kertoi tarinoita ja äiti aina piti hyvää huolta isästä. Viikonloppuna kävimme kirkossa yhdessä äidin kanssa, hän on edelleen todella uskovainen ja palveli pyhää Aparecidaa, ja äiti opetti minua myös rukoilemaan ruusukkoa.



Äitini opetti minulle paljon rukouksia ja palvelemaan pyhää Mariaa. Lokakuun 12. oli tärkeä kuukausi meidän perheessämme, koska äiti pyysi pyhältä Aparecidalta esirukousksia jonkun asia puolesta ja kun ne toteutuivat, hän teki monia juhlapyhiä Aparecidalle, ja minä aina oli mukana. Lauloin kirkkokuorossa, autoin messussa pappeja, ja joka lokakuun 12. minä oli siellä kirkossa kruunaamassa pyhää Aparecidaa.


Ensimmäistä kertaa kun huomasin että olin uppoamassa suureen suruun kun isoisäni kuoli, oli vaikea ja on edelleenkin käsitellä kuolemaa. Raamatussa sanotaan, että ”kuolema on voitto” (Fil. 1:21).


Mutta minulle oli menetys, koska hän oli minun paras ystävä ja minä rakastin häntä ja rakastan vieläkin. Silloin oli myös vaikea nähdä minun äitini kärsimystä. Eräänä iltana minun ystäväni kysyi, että haluatko tulla karismaattiseen ryhmärukoukseen. Siellä Herra oli minua lohduttamassa, että voisin rukoillaan perheeni puolesta.


Jossain vaiheessa, kun olin murrosiässä, tuli monia vaikeuksia, kapinoin, menetin oman identiteettini, enkä edes osallistunut vahvistuksen sakramenttiin. Mutta Jumala kävi aina minua hakemassa ja vahvistamassa että minun paikkani on kirkossa, ei se haittaa minkälainen olen, kuinka syntinen, minun paikkani on hänen luonaan, ja hän rakastaa minua sellaisena kuin olen, ja hän haluaa tehdä historiaa minun kanssani. Mahtavat ja parhaat hetket olivat kun olin lepäämässä Jumala sylissä karismattisessa ryhmässä. Se oli toinen perheeni, siellä minä palvelin Jumalaa pyhän Benedito Passos Mg seurakunnassa.

Tämä oli minun lapsuuteni historia Jumalan kanssa. Vaikka ei ollut aina ruusuista, mutta en ollut yksin, vaikka silloin tuntui joskus siltä.


Maria muutti minun elämäni

Muutin suomeen vuonna 2006 au-pairiksi, ja silloin tiesin, kuinka paljon tulen kaipaaman minun seurakuntaani. Muistan kun Isä Carlos sanoi minulle, että minä selviydyn kyllä, ja hän sanoi että muista, Jumala on aina sinun kanssasi, älä pelkää. Koska minä olin niin epävarma.

Tulin tänne syyskuussa ja luonto oli värikäs ja kaunis, mutta sydämeni oli Brasiliassa. Mutta muistan kun saavuin Pyhä Henrikin kirkkoon, ja tiesin että en ole yksin, on Jumala, joka pitää minusta huolta, joka päivä, tämä tulee olemaan hyvä kokemus ja tässä minä olen. 15 vuoden aikana on tapahtunut paljon asioita, paras oli että aloitin kasvattamaan viherkasveja ja sain veljet ja sisaret kirkosta.


Vuonna 2014 kun äiti oli sairastunut, meidän perheemme oli hyvin huolestunut, että miten hän selviäisi. Koska asuin Suomessa, olin todella surullinen, että en voinut olla fyysisesti läsnä äidin sairauden hoidossa. Kesäaikana päätin käydä Brasiliassa katsomassa äitiä ja olin siellä 4 viikkoa. Oli vaikea tulla takaisin suomeen, mutta minun oli pakko tulla, koska minulla on myös elämä täällä, sanoisin että minulla on kaksi kotia. En voinut muuta kuin rukoilla, että Jumala voisi auttaa meitä. Silloin kun muutin Suomeen, minä opiskelin lähihoitajaksi ja suuntauduin lasten ja nuorten puolelle, koska halusin jatkaa työtä päiväkodissa. Kun aloitin harjoittelun hoidossa ja huolenpidossa Puolarmetsän sairaallassa, silloin ajattelin että tulee olemaan todella rankkaa ja tulikin, koska en pitänyt sairaalasta, koska pelkäsin että potilaat kuolisivat, mutta joka päivä silloin Jumala oli auttamassa minua käsittelemään sairautta sekä kuolemaa. Mutta valmistuin vaikka oli todella rankkaa käsitellä äitini sairautta ja opiskelua. Rukoilin ja kiitin Jumala koska ilman häntä en olisi pystynyt, koska olin surullinen enkä tiennyt enää mitä tehdä. Kesäloma tuli ja päätin että minä olisin viikon Turkissa Kusadasissa.

Kusadasi on todella kaunis paikka, valitsin sen koska se oli rantakohde, se oli minun tavoite. Mutta tietämättä että pyhä Maria ei ollut unohtanut minun rukouksiani. Heti ensimmäisenä päivänä reissussa yksi turkkilainen mies, joka oli rannalla, kysyi että haluaisitko ostaa yhden päivän reissun pyhä Marian kotiin, minä katsoin häntä pitkään ja mietin että tämä on muslimi maa, miksi hän minulta kyselee näin tai ehdottaa, se oli todella outoa minun mielestäni. Mutta otin esitepaperin minkä hän minulle antoi, ja lähdin takaisin hotelliin ja tutkin sitä. Hän oli oikeassa, turkissa on Efesos, vanha kaupunki, missä neitsyt Maria on elänyt pyhä Johanneksen kanssa ennen, kun hänet otettiin taivaaseen. Kun luin tämän, minä kävin ostamassa lipun, olin niin innoissaan koska tunsin että Maria halusi puhua minun kanssani, ja tämä reissu ei ole pelkkä aurinkomatka.



Lähdin aamulla aikaisin ja bussimatkalla sydämen oli niin levoton, ja minä vain mietin miksi olen tällää, ja aloin rukoilla, kun kävelin Marian kotia kohti. Kun astuin sisälle, minä vain tunsin että olin äidin sylissä, äidin läsnäolon. Minä rukoilin äitini puolesta, pyysin pyhää Mariaa auttaa minun äitini.

Rukoilin ja itkin, ja se kosketti minua niin paljon.


Tulin takaisin Suomeen ja meni muutama kuukausi ja minun äitini voi tosi hyvin, ja olen aina sanonut että Maria on auttanut minun äitini.







Totus Tuus Maria


Pyhän Henrikin seurakunnan neokatekumenaalisen tien ryhmässä helluntaimessussa Isä Marco Pasinato vietti eukaristiaa ja minä sain vahvistuksen sakramentin ja pyhimyksen joka minua suojelee, hän on Pyhä Conceicao Aparecida.


Minusta tuli Aparecida koska hän on pyhimys joka aina on ollut minun elämässäni. Tämä on historia äitini kanssa, pyhä Conceicao Aparecida hartaus on ollut aina tärkeä, koska äitini käytti häntä esimerkkinä kun hän opetti minua rukoilemaan.

Sen takia voin sanoa, että Totus Tuus Maria.




Pyhän Aparecidan rukous portugaliksi ja englanniksi:


“Ó incomparável Senhora da Conceição Aparecida. Mãe de meu Deus, Rainha dos Anjos, Advogada dos pecadores, Refúgio e Consolação dos aflitos e atribulados. Ó Virgem Santíssima, cheia de poder e bondade, lançai sobre nós um olhar favorável, para que sejamos socorridos em todas as necessidades. Amém”


O incomparable Lady Conceicao Aparecida. Mother of my God, Queen of Angels, Advocate of sinners, Refuge and Consolation of the afflicted and troubled. O Blessed Virgin, full of power and goodness, cast upon us a favourable gaze, so that we may be helped in all needs. Amen"


Nossa Senhora Conceicao Aparecida rogai por nòs!


Kellen Moreira

0 comments

Recent Posts

See All

Ágape