Search
  • Tea Laurila

Ekumeeninen sydän?

Updated: Apr 4

Viime lauantaina sain etu-oikeuden osallistua Huopalahden seurakunnan järjestämään keskustelutilaisuuteen Äiti Mariasta ja Hänen roolista elämässä(mme). Mukana olivat Luterilaisesta kirkosta Espoon piispa Kaisamari Hintikka, sekä ortodoksisten kasvatusasioiden parissa toimiva Kaarina Lyhykäinen. Näiden uskon ammattilaisten ja teologien vierellä sitten istuin saman pöydän ääressä minna meikäläisenä ja geologina. Miten paljon yhden t:n muuttaminen g:ksi voi muuttaa asiaa… apua, Maria, rukoile puolestani!

Tilaisuus oli loistavasti järjestetty puitteiltaan, oikein kuvaaja ja miksauspöytä live-striimiä varten, Vox Silentii lauloi aika ajoin taivaallisen kauniisti ja lopuksi saimme vielä keskustella paikallaolijoiden kanssa teetä juoden ja herkkuja nauttien. Juontaja vei keskustelua eteenpäin loistavasti ja yleisökysymyksiäkin saimme runsain määrin. Mikä tärkeintä, ainakin itselläni oli alusta alkaen rauhaisa olo, Pyhän Hengen lahjana tuoma ilo sielussani.

Aloitimme itselle tärkeiden kuvien ja Marian elämään liittyvien tapahtumien jakamisella. Itse toin esille Fra Angelicon taulun, jossa enkeli Gabriel tuo viestin Jeesuksen sikiämisestä Marialle. Käsityksemme tästä tapahtumasta poikkesivat jokusenkin verran. Oman mielenmaisemani mukaan, Maria otti viestin vastaan häkeltyneenä, mutta suurella ilolla (kirjoitin asiasta 2 vko sitten). Herran Enkeli kumartaa Marian edessä ja pyytää Marian suostumusta! Maria oli Annalta ja Joakimilta saanut hyvän Juutalaisen kasvatuksen, oman ajatukseni mukaan Maria tiesi VT:n ennustuksista, että neitsyt tulisi raskaaksi ja synnyttäisi Messiaan. Hänen kysymyksensä ”miten tämä on mahdollista” ei kyseenalaista hänen suostumustaan ja ehdotonta luottamusta Jumalan huolenpitoon tilanteessa kuin tilanteessa (vaikka hän tulisikin raskaaksi tässä hankalassa tilanteessa), vaan on lähinnä laadullinen ”en ymmärrä”. No Gabriel sitten selittää, että Pyhä Henkihän se on, joka sinut verhoaa ja tekee Jumalan Äidiksi.

Fra Angelico, Annunciation. Enkeli Gabriel kumartaa ja esittää Jumalan pyynnön Marialle, joka on vastaanottaa viestin nöyrällä tyyneydellä pohtien sanomaa sydämessään.

Keskustelimme tästä tapahtumasta evankeliumin ulkopuolelta. Kenties Maria oli keskustellut Enkelin kanssa asiasta kauankin ennen suostumustaan? Meilläkin on ”oikeus” ajaa omaa tahtoamme Jumalan kanssa, ehkei meidän tulisi ”nöyränä alistua” tehtäviin, joita meille annetaan. Hmmmm… en ole aivan samaa mieltä, ei Jumala kuitenkaan halua ”alistaa” meitä, kuten ihmiset voisivat tehdä, Hänen palveleminen on kunnia tehtävä. Ihmisen epäreiluutta ei tule sietää, mutta Jumalalla on meille paras mahdollinen suunnitelma ja pyrkimys saada oma tahtoni Hänen tahtonsa mukaiseksi on vain hyvä. Jumalan kanssa asioista keskustelu on tietysti suotavaa (=rukous), ja Hän ehdottomasti pyytää meitä ottamaan vastuuta ja tekemään päätöksiä elämästämme. Keskustelussa heräsi ajatus, että tämä hetki, kun enkeli Gabriel puhui Marian kanssa, on verrattavissa meidän elämässä kutsumuksen löytämiseen. Se voi kestää hetken, tai kymmeniä vuosia, hieno ajatus. Silti uskon, että Maria suostui ilman sen suurempaa rutinaa, mutta ehkei sillä sitten lopulta ole merkitystä. Ehkei se olisi syntiä kysellä ja kyseenalaistaa enkelin pyyntö, en tiedä. Oma ajatteluni suhteesta Jumalaan on ehkä liian musta-valkoinen ja kankea. Olenko kenties kehittymässä ennen pitkää tuhlaajapojan vanhemmaksi veljeksi.

Ajatuksen tasolla ”ihmisessä pitää olla virheitä, jotta häneen voi samaistua” tuotiin keskusteluun. Ehkä Mariasta on annettu liian täydellinen kuva Kirkon kirjoituksissa? Onko neitseyden ”yli” arvostus kenties ohjannut väärään suhtautumiseen avioliittoa kohtaan? Voihan se hyvinkin olla niin, mutta ei se ole Marian neitseyden vika, vaan mitä me ihmiset olemme sen takia saaneet aikaa. Muut pyhimykset ovat kyllä syntiä tehneet, muttei Maria – Taivaan Kuningatar. Tästä en halua luopua. Olisiko häneen siksi vaikeampi luoda suhdetta? Mutta onhan meillä suhde Jumalaankin ja Hän on täydellinen. En väitä, että täydellisyyteen voisi päästä, mutta sen ei pitäisi olla siihen pyrkimisen esteenä.

Fra Angelicon Coronation of the Virgin (Cell 9). Itselleni taulu antoi uuden näkemyksen tapahtumaan. Taivaallisen kunnian ja loisteen keskellä Maria kumartaa pojalleen, ehkä oma Magnificatinsa toistaen "Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja".

Keskustelua käytiin myös Marian roolista esirukoilijanamme. Mielestäni on luonnollista pyytää edesmenneiltä pyhiä rukoilemaan, pyydän myös maanpäällä olevia sisariani ja veljiäni rukoilemaan puolestani, eikö paremmin Jumalan korviin mene Hänen Äitinsä tai taivaassa olevien sielujen ja enkelien rukoukset? Piispa Kaisamari rehellisen avoimin rakkautta säteilevin silmin katsoi minua ja sanoi että tästä tuli uusi näkemys asiaan, ja että Luterilainen perinne jossain vaiheessa taisi ajautua liian tiukkaan ”vain minä ja Jumala” asetteluun, mutta nykyään ollaan menossa taas toiseen suuntaan. Vau! Mitä nöyryyttä ja avoimuutta. Ei voi kuin ihailla ja pyytää, että oma sulkeutunut sydämeni kykenisi samaan.

Puhuimme paljon ikoneista, erityisesti Kaarinan toimesta, ja muusta kirkon perinteeseen kuuluvasta symboliikasta ja sen viisaudesta ja kauneudesta. Esille tulivat mm. kirkko arkkitehtuuri, taulut ja musiikki. Luterilaiset selkeästi näkivät oman perinteensä ”köyhyyden” tässä mielessä, olivat iloisia että vanhasta oli taas alettu ammentaa ja avoimin mielin toivoivat sitä lisää. Ihailin heidän avoimuuttaan, itse en olisi valmis tekemään samanlaisia ”kompromisseja” näkemyksissäni. Näenkö Katolisen perinteen liiankin ruusunpunaisten lasien läpi? Onko sydämeni juuttunut eikä siellä ole tilaa uusille näkemyksille ja ekumenialle? jos minulla ei ole halua ”antaa periksi omistani”, on ekumenia turhaa. Ekumenia ei ole toisen osapuolen ”käännyttämistä” minun näkemyksiini, vaan ihan oikeaa dialogia. Jeesuksen toive ristillä oli, että me kaikki olisimme yhtä, tämä ei ole kehotus joillekin harvoille, vaan siihen on minunkin pyrittävä. Kuinka vähän olenkaan antanut tälle tilaa sydämessäni, vaikka olenkin tiedostanut puutteen… nyt täytyy katua ja ryhtyä toimiin. En voi vain tuudittautunut ajatukseen, että minun pitää ensin opetella oman uskoni perusteet, rukoilla mikä on minun suhteeni Jumalaan ja miten nämä maalliset uskoa välittävät asiat siihen liittyvät, mikä on keskiössä ja mikä periferiallisempaa. Usko kehittyy sitä jakamalla ja monista suunnista katselemalla.

Tutkiskelin itseäni ja valitettavasti lienee totta, että liiaksi olen nähnyt oppikysymysten erimielisyydet ja luterilaisen kirkon ratkaisut tiettyihin moderneihin haasteisiin jotenkin esteeksi edes lähteä ekumeeniseen operaatioon täysillä. Tämä tilaisuus oli taas hyvää aineistoa rippiä varten, ja toivottavasti ensimmäiset askeleet parannukseen, pyydän Jumalalta apua, tunnen itseni ja miten helposti kykenen valahtamaan takaisin omaan pikku poterooni. Me kaikki olemme ihmisiä: taivaallisen Isän ja Äiti Marian rakkaita lapsia. Oppiin liittyvistä kysymyksistä on helppo rakentaa aitoja, ihmisten kohtaaminen kaataa niitä. Jumalankin kehottaa meitä vihaamaan syntiä (jonka tuotosta kirkkokuntien erot ovat), mutta rakastamaan ihmistä – syntistä. Minä en ole sen synnittömämpi kuin ketään mukaan, joten parempi poistaa se paalu omasta silmästä ennen kuin tongin tikkua ystäväni silmästä. Tästä siis on hyvä lähteä rakentamaan siltoja, sitä rukoilen itselleni ja teille kaikille. Marian esirukousten avulla tästä selvitään?

Joku semmoinen Helsingin seurakuntien yhteinen tapahtumakalenteri olisi aivan mahtava! Tägien avulla voisi sitten luokitella tapahtumia alueen, kategorian (esim. musiikki, keskustelu yms.) ja muun sellaisen avulla. Jos jonkun nörtin sydämessä liikahti tällaista lähteä puuhaamaan, niin olehan minuun yhteydessä, pienestä on hyvä lähteä ja katsotaan miten Jumala siunaa projektia.

0 comments

Recent Posts

See All

Lahja