Kuten monet teistä, myönnän kokeneeni silloin tällöin väsymyksen ja heikkouden hetkiä, varsinkin nyt vuoden pimeimpänä aikana. On tavallista silloin tuntea syyllisyyttä siitä, ettemme "jaksa sinnitellä". Yritämme turhaan ymmärtää, mitä meille tapahtuu, olemme huolissamme väsymyksen ja heikkouksien taakasta. "En selviä", "siitä ei tule mitään" sanomme itsellemme, ikään kuin äkillinen heikkoutemme johtaisi meidät umpikujaan, mahdottomuuteen, jonka yhdistämme surussamme itse elämään, olemassa oloon. Jokin voima meissä on kadonnut. Ja usein näin koettu heikkous eristää meidät maailmasta ja yhteisöstä.
Lukiessani yhä uudelleen evankeliumia, yllätyin kreikkalaisten sanojen asthenes (heikko, kirjaimellisesti ilman voimaa), astenia (heikkous, heikkous, voiman puute) esiintymistiheys, jotka on perinteisesti käännetty "taudiksi". Mutta on toinen kreikkalainen sana sairaudesta, jota myös evankeliumien kirjoittajat käyttävät eli "nosos". Jeesusta kuvataan häneksi, joka ei mene kohtaamaan vain sairauksia ja pahuutta, vaan vielä enemmän väkijoukkojen heikkouksia ja väsymystä (esim. Luuk. 8, 2). Lasaruksen itsensä sanotaan Johanneksessa olevan heikko (astheneia): "ihminen oli silloin voimansa lopussa", Joh 11, 1.
Minusta näyttää siltä, että paluu evankeliumin tekstiin tuo esiin erityisen liikuttavan puolen Jeesuksen toiminnasta: heikkouksistamme, uupumuksestamme ja julmasta voiman puutteestamme, Hän tekee inhimillisyytemme merkin. Tätä samaa sanaa (astheneia) Paavali
käyttää vahvistaakseen, että hänen voimansa (dunamis) löytää syynsä Jumalan armosta. Hänen heikkoutensa (2. Korinttilaisille, 12, 9) on se paikka jossa Jumalan voima saa kukoistaa. Siksi meidän on epäilemättä ymmärrettävä Jeesuksen salaperäinen lause Martalle Lasaruksen yhteydessä: "Tämä väsymys ei ole kuolemaa varten, vaan Jumalan kirkkauden tähden" (Joh., 11, 4). Meitä kehotetaan näkemään väsymyksemme, niin päivittäisin kuin radikaaleinkin, paradoksaalisina merkkeinä, joilla jumalallisen rakkauden voima vahvistetaan. Se on myös oppimista ottamaan huomioon, että ihmisen uupumus, väsymys, heikkous ei ole tämän henkilön loppu tai todiste hänen heikkoudesta, hänen taantumisestaan, vaan pikemminkin armon ilmestymisen paikka ja tapahtuma. Kristillinen mysteeri on vahvistaa, että heikkoudessa on voimaa, Jumalan kunnian tapahtuma. Jouluna muistamme että Jumala on tullut ihmiseksi. Hän, Kaikkivaltias Jumala, valitsee vauvan heikkouden ja haavoittuvuuden osoittaakseen rakkautensa ihmisiä kohtaan. Hän, joka on tehnyt taivaan ja maan, luonnon ja ihmisen, Hän, Jumala Luoja valitsee nuoren naisen ja pyytää kohteliaasti häntä kutomaan hänelle omassa ruumissaan ruumiin. Miten väsynyt, uupunut ja huolissaan Marian ja Joosefin on täyttynyt olla kun pitkän matkan jälkeen ei löytynyt paikkaa johon asettua, ja lisäksi piti kohta synnyttää. Joulun salaisuus on heikkouden, haavoittuvuuden, pienuuden salaisuus; Jumalan rakkauden ilmestymisen tapahtuma. Jumala antautuu ihmisten käsiin. Joka kerta kun vastaanotamme ehtoollisen, kätemme on kuin pieni seimi, johon itse Kristus lepää, niin haavoittuva, niin pieni, niin rakastava.
Monille meistä ajat, joita elämme, ovat väsymyksen ja heikkouden aikoja, intiimiä, psyykkisiä, sosiaalisia, taloudellisia tai fyysisiä. Heikkous on paikka jossa rakkaus toteutuu, meitä kutsutaan inhimillisemmäksi, antamaan Jumalalle ruumiimme, jossa Hän voi rakastaa muita. Heikkous ei heikennä meitä, emmekä saa koskaan väsyä väsymykseen, muuten ne olisivat "kuolemaan". Väsymätön rakkaus on hyväntekeväisyyttä. Rakkaus, joka tarvitsee kaiken väsymyksemme ja kaiken heikkoutemme voidakseen puhua totuutta.
