Search
  • Tea Laurila

Hyvyyden voima

Pyhäinpäivä lähenee, viime vuonna kirjoitin pahuudesta ja miten helposti siihen sotkeutuu näinä päivinä vähän vahingossakin (täällä). Tänä vuonna haluankin kirjoittaa hyvyydestä ja pyhyydestä, sonaattisesti hyvin samankaltaisia sanoja, ja molemmat Jumalan ominaisuuksia. Miten oppia valitsemaan hyvin ja hyvyys? Tähtiensotakin sen jo kertoo, että pahuus jotenkin vetää puoleensa vaikka samalla sen valitseminen herättääkin meissä luontaisesti jonkinlaisen sisäisen kouristuksen tunteen. On helppoa oppia paaduttamaan sydäntään eli vaientamaan tuo sisäinen ääni, mutta tie pyhyyteen lienee se, että yritän erityisen hyvin oppia kuuntelemaan ja kuulemaan tuota nöyrää hiljaista ääntä. Ehkä näin karkeasti voisi sanoa, että kuunteleminen on enemmän minun ihmisprojektini vastuulla tai ainakin pystyn siihen selkeästi vaikuttamaan, ja toisaalta kuuleminen on enemmän Jumalan armo kategoriaan valahtava ominaisuus.


Joskus kuulin sanottavan, että ”aloittelijan” (siis henkilö, jonka moraalikäsitys ja omatunto eivät ole uskon ja Kristuksen läheisyyden muokkaamia) on vaikea tehdä moraalisesti oikeita päätöksiä: se vaatii silmät tunnistaa tilanteet, loogista ajattelua jolla analysoida, Jumalan lain tuntemista jotta tietää mikä on oikein ja väärin, kyvykkyyttä ja reippautta tarttua tilanteeseen, ja paljon muuta. Yleensä tilanteet vielä menevät ohi nopeasti ja sitten onkin myöhäistä. Pyhimys sen sijaan on semmoinen, joka vaivatta ja automaattisesti tekee oikeita valintoja. Hänen viisautensa, omatuntonsa ja ylipäänsä ihmisprojektinsa on kehittynyt tämmöiseksi pitkän ”kilpailun” päätteeksi, kuten Pyhä Paavali kirjoituksissaan meitä taas muistutti jokunen hetki sitten Messun lukukappaleissa. Kuten vaikka pianon soitto, ei voi tulla taitavaksi harjoittelematta.


No entäs minun oma pieni elämäni? Jos koittaisin valita hyvän ja nähdä hyvää, mitähän tapahtuisi. Tein empiirisen ihmiskokeen itselläni: tietoisesti yritin ensinnäkin nähdä hyvää, ja toisaalta yritin tuoda ripauksen hyvää ”ei niin hyväksi” arvioimiini asioihin. Niin, tässähän on tietysti oma subjektiivinen ja hyvin rajoittunut ymmärryskyky rajoittavana tekijänä, sekä tietysti kyvyttömyys toimia jne. Mutta siis aluksi minun täytyy tulkita ja tuomita asiat hyväksi tai pahaksi, tai jotain siltä väliltä, vaikka Jumala ehkä näkee ja suunnittelee jotain ihan muuta. Hän sallii pahan jostain itselleni käsittämättömästä syystä, itseäni usein muistutan ja pystyn jatkamaan vaipumatta epätoivoon. Tottahan toki on asioita, jotka ovat objektiivisesti pahoja ja niiden hyväksi muuttamisen puolesta tulisi työskennellä, mutta tässäkin kuunnella sitä hiljaista ääntä, joka ohjaa meitä tekemään mitä Jumala pyytää eikä sitä mitä itse tulkitsemme ”tärkeäksi” omasta subjektiivisesta näkökulmasta. Eihän näillä tarvitse olla ristiriita, mutta ainakin itselleni usein on. Tämä johtunee siitä, että olen kaukana pyhyydestä, daa… mutta ainakin tiedostan asian. Usein yllätyn siitä, miten Jumala hennosti pyytää vain olemaan Hänen kanssaan, avankelioimis-torpeedo-kirkko-aktivistin näkökulmasta täysin turhaa toimintaa. En käännytä ketään enkä rakenna kirkkoa muiden silmissä. Mutta, entäs jos kirkko onkin Kirkko, Kristuksen Ruumis. Jumala haluaa minun lepäävän Hänessä vaikka itse yritän ajatella, että täytyyhän sitä oma pelastuksensa jotenkin ansaita (en ehkä suoraan, mutta koukun kautta, enkä nyt halua aliarvioida kaikkea laupeuden työtä johon meidät on kutsuttu ja jolla myös oma uskomme kasvaa, haluan vain katsoa asiaa vähän toisin).


Lähde: https://veera-helmi.blogspot.com/2016/11

Herra joskus sanoi jotain tähän suuntaan pohtiessani kutsumustani: En halua sinusta olevan maksimaalista hyötyä, haluan tehdä sinut onnelliseksi. Tähän on hyvä palata aina uudestaan ja todeta, että kaikella on aikansa (Saarnaajankirja 3). Myöntää nöyrästi vaikeuksien edessä, että minussa on vielä paljon karsittavia oksia, jotta voin kasvaa Taivaallisen Puutarhurin hedelmää tuottavaksi (pieneksi piikkiseksi) puskaksi. Antautua siihen karsintaan ja rakastavan Isän käsiin luottaen, että tässä on kuitenkin paljon hyvää, Hän tietää, minä taasen yleensä en. Olla tuomitsematta liian nopeasti ja ärhäkkäästi, yrittää tietoisesti nähdä kaikessa hyvää ja keskittyä siihen – ja niin elämään kuin ihmeen kautta tulee enemmän hyvää. Kehotan kaikkia kokeilemaan tätä, minun elämääni se on tehnyt suuren vaikutuksen, Jumalan armosta, mutta teinhän minä oman osani. Tänään herään flunssassa kotona, mutta aamukahvi on hyvää, ei tarvitse lähteä pyöräilemään töihin läpi harmauden, Herran armo on taas tänäänkin uusi.


Pieni tarina, niitähän Jeesuskin kertoi: Mies ja hänen poikansa elivät maalaistalossa, heillä oli yksi vanha hevonen, joka auttoi maatalon töissä ja jonka varassa heidän elantonsa oli. Eräänä päivänä hevonen karkasi. Naapurit tulivat voivottelemaan asiaa, mutta isäntä vain sanoi, että njaaa, saas nähdä. Kahden viikon päästä hevonen palasi mukanaan nuori hevonen. Naapurit tulivat toivottelemaan onnea, mutta isäntä vain tokaisi, että njaaa, saas nähdä. Eräänä päivänä, kun isännän poika oli ratsastamassa nuorella hevosella, hän putosi ja katkaisi kätensä. Naapurit tulivat voivottelemaan huono onnea, mutta isäntä jatkoi vanhalla linjallaan. Muutaman kuukauden päästä alkoi sota ja nuoret miehet kerättiin sotaan, mutta poika ei voinut lähteä koska hänen kätensä oli poikki. Ja niin edelleen. Turhan hätiköity asioiden hyväksi ja pahaksi tulkitseminen ei useinkaan ole kovin hedelmällistä, tämä koskee tietysti erityisesti asioita, joille emme voi juurikaan mitään murehtimisellamme.

0 comments

Recent Posts

See All

Lahja