Search
  • iiris

Jumalan rakkauden katse

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,

kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen

– mikä on ihminen!

Kuitenkin sinä häntä muistat.

Mikä on ihmislapsi!

Kuitenkin pidät hänestä huolen.

Ps. 8:4-5


Katselen työharjoittelussa lasten vapaata leikkiä. Eräs autolla leikkivä tyttö, jonka viljan vaaleat hiussortuvat sojottavat joka suuntaan ei halua tulla nähdyksi, vaan kääntyy pois katseestani. Hän toisinaan vilkuilee suuntaani, epävarmana minusta. Ehkä ilmeeni oli aiemmin ollut hapan eikä kukaan sellaista katsetta kaipaa yllensä! Mutta sitten katsellessani tätä tyttöä, Herra täytti mieleni ymmärryksellä, sydämeni ilolla ja silmäni kyynelillä. Mikä ihme, että hän on edes olemassa! Miten ihanaa! Hymyni levenee, kun katselen kaikkia leikkiviä lapsia. Kirkkaat silmät kääntyvät minuun etsien hymyä, iloa ja rakkauden katsetta. He ovat täynnä elämää, rakkautta, spontaania ja yltäkylläistä luovuutta. Lego lentokoneet surisevat, äänekäs nauru raikuu, rämäpäiset huudahdukset kaikuvat..


Tea on usein sanonut, että hän uskoo, että on Jumalalle mieleen, että teemme asioita, että pistämme menemään. Elämme. Ja että Hän katsoo meitä aina rakastaen. Lapsia seuratessani vihdoin ymmärsin sen. Iloitsin näistä lapsista puhtaasti siksi, että he ovat olemassa. Liikkuvat, tekevät, toimivat. Ovat täynnä elämänhalua ja iloa. Jokainen on ainutlaatuinen yksilö - jokainen on ainutlaatuinen kuva Jumalasta. Jumala iloitsee näistä lapsista ja koin saavani pilkahduksen tästä rakkauden ilosta. Pilkahdus taisi paistaa läpi, sillä ujo tyttökin vilkaisee minuun ja huomaa ilmeeni. Minä annan hänen katsoa ennen kuin katsahdan häneen ja hymyilen. Tällä kertaa hän vastaa hymyyni. Ujous kuoriutuu samassa pois ja valloittava tyttö puhkeaa esiin. Katso, katso. Hän selostaa ja näyttää innokkaasti, kuinka auto ajaa parkkihallin katolla ja liukuu nurinpäin alas rampista.


Jumala on rakkaus


Henkilökohtaisella tasolla en muista ajatelleeni Jumalan rakkauden katsetta kovin paljon kunnes luin Katolisesta rukouskirjasta Chiara Lubichin rukouksesta tämän kohdan (s.136):


...

Joka päivä olen puhunut kanssasi.

Joka hetki olen katsonut sinuun

ja kasvoiltasi olen lukenut vastauksen,

sinun sanoistasi selityksen,

sinun rakkaudestasi ratkaisun.

...


Jostain syystä täydensin rukoillessani kohtaan ja kasvoiltasi olen lukenut vastauksen, sanat että rakastat minua. Ja itkin. En ollut ymmärtänyt, miten suuri kaipuu minulla oli uskoa siihen, että Jumala katsoo minua rakastavasti.



Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. (1. Joh 4:10)


Joulunaika on jo lopuillaan, mutta tämä kaikki tämä saa minut pohtimaan jälleen pientä Jeesus-lasta seimessä. Pohdin Marian ja Joosefin katsetta Jumalan Poikaan, joka tuli lapseksi - samanlaiseksi kuin lapset työharjoittelussani. Marian ja Joosefin katseet olivat varmasti täynnä rakkautta ja ihmetystä, kunnioitusta ja ihailua, mutta entä oma katseeni? Miten katselen Jumalan Pyhää?


Pyhän Marian seurakunnan seimiasetelman pieni nappisilmä sai sydämeni heltymään, samoin kuin miniatyyri seimiasetelmani Jeesus-vauva kotona. Ehkä kuitenkin todellinen todiste katseestani - rakkaudestani ja kohtaamisestani - Jumalaa kohtaan on se, kuinka katson toisia ihmisiä. Erityisesti köyhiä ja hyljeksittyjä, mutta myös tavallisia ihmisiä ympärilläni, heitä, joilla pintapuoleisesti näyttäisi olevan ns. elämä mallillaan. Jumalan Poika keräsi luokseen sekä paimenet että tietäjät eikä Hän häädä pois ketään, joka tulee Hänen luokseen. Mielestäni tämä on hyvä muistutus ottaa vastaan jokainen tapaamamme ihminen kuin Jumalan lahjana.



0 comments

Recent Posts

See All

Lahja