top of page
Search
  • Writer's pictureAino Salmi

Katsaus taaksepäin

Tänään saimme Katjan vieraaksi Coloradosta tänne Helsinkiin, ja oli aika pysähtyä blogin kuulumisten äärelle. Ajatukset menivätkin tänään noin vuoden ja kolme kuukautta taaksepäin siihen päivään, kun kokoonnuimme vappuna minun entiseen kotiini Kaivopuistoon ottamaan kuvia blogia varten, joka oli silloin vasta aluillaan.





Mukana oli tuolloin alussa Tea, Iiris, Anna-Reetta, minä, Kellen ja tieto Katjasta, joka oli myös lähtemässä blogiin mukaan. Kaikki oli saanut alkunsa Tean kirjoituksesta Hapatusta-blogiin ja siitä lähteneestä ideasta ihan omalle blogille. Kun Tea kertoi ideastaan tuon kevään aikana minulle eräällä kävelyllä, tuli minulle heti mieleen monta ystävää, jonka kanssa oli jo aiemmin ollut puhetta blogin perustamisesta. Myös Katjalla oli pitkän välimatkan päässä ollut samanlaisia ajatuksia, ja hänkin otti Teaan yhteyttä heti Tean tekstin luettuaan.


Muutoksia matkalla


Noin puolentoista vuoden aikana olemme saaneet blogiin kaksi uutta kirjoittajaa, Florencen ja Saran. Meidän muiden elämässä on tapahtunut melkein yllättävänkin paljon muutoksia tämän lyhyen ajan aikana. Kaksi meistä on saanut lapsen, kaksi on alkanut seurustella, moni on muuttanut ja vaihtanut työpaikkaa, ja ainakin yhdet häät on pidetty. Hengellisistä ja muunkinlaista kasvua on varmasti tapahtunut tuollaisten ulkoisten muutosten lisäksi, mutta tällaisia muutoksia onkin vaikeampi samalla tavoin vain ulkoisesti luetella.


Muutosten keskellä on huomannut myös sen, miten välillä on vaikeampi sitoutua kirjoittamiseen ja välillä taas luontevampi. Etenkin tänä vuonna on monien meistä elämässä tapahtunut niin paljon, että yhteydenpito on välillä paljon vähäisempää kuin alussa. Kuitenkin tämän kokoisen ryhmän hyvänä puolena on ollut se, että aina kun joku sattuu olemaan esimerkiksi ulkomailla tai muuten kiireinen, yleensä joku toinen saa idean tai innostuksen lähteä toteuttamaan jotain ideaa blogiin liittyen. Ehkä hienoimpia hetkiä meille ovat olleet ne, kun joku lukijoista on kertonut meille viestillä tai vaikka kirkossa tavatessa omia ajatuksiaan jostain tekstistä tai idean siitä, mistä haluaisi jatkossa lukea. Ihmisten välinen yhteys onkin tällaisessa blogin kirjoittamisessakin lopulta se kaikkein tärkein asia.


Sitoutuminen tai johdatus


Palaan lopuksi vielä lyhyesti tähän sitoutumisen teemaan, koska se on itselleni läheinen sen haastavuuden vuoksi. Saan yleensä jatkuvasti ideoita siitä, mitä ideoita haluaisin toteuttaa, ja tällaisen innostuvuuden kanssa helposti osa näistä jää myös toteuttamatta niin hyvin tai loppuun asti. Ajan kanssa olen kuitenkin huomannut, varmaan monien muiden ihmisten tavoin, miten paljon elämä voi rauhoittua kun sitoutuu esimerkiksi johonkin työhön, ihmissuhteisiin tai seurakuntaan pidemmäksi aikaa. Jollain tavalla siinä prosessissa myös paljastuu itselleen ja voi löytää omasta luonteesta, ideoista ja unelmista uusia puolia, kun ei jatkuvasti mieti sitä, mitä lähtisi ulkoisesti omassa elämässä muuttamaan.


Minulle tuli viikonloppuna netissä vastaan teksti pyhän Claran elämästä, joka 18-vuotiaana kuuli pyhän Franciscus Assisilaisen saarnan San Giorgion kirkossa pidetyssä paastonajan jumalanpalveluksessa, ja pyysi häntä auttamaan elämään evankeliumin mukaan. Pyhä Clara oli jo nuorena omistautunut rukoukselle ja tuon tapaamisen johdosta päätyi luopumaan entisestä elämästään ja perustamaan klarissojen sääntökunnan. Minuun vaikutti kertomuksessa se, miten vakaasti hän jo nuorena kuuli kutsun omassa sydämessään ja seurasi sitä. Tämä myös muistutti minua siitä, että varmasti meidän jokapäiväisessä elämässämme saamme myös tällaisia kutsuja, jopa päivittäin vaikka ehkä eri mittakaavassa. Sitoutuminen johonkin hyvään, mikä tuntuu sydämessä oikealta, voi lopulta johtaa aina suurempiin hyvyyksiin, ja siksi pysähtyminen oman itsen äärelle, sekä Jumalan ja ympäröivien ihmisten äärelle varmasti kannattaa.


Kiitos sinulle, joka olet lukenut blogiamme tänne asti!




0 comments

Recent Posts

See All