Search
  • Katja Lowe

Kokemuksia Irlannista

Updated: Dec 22, 2021


Irlanti on aina ollut tärkeä osa minun ja Stevenin tarinaa. Stevenin äidin molemmat isovanhemmat saapuivat aikoinaan siirtolaisina Amerikan itärannikolle Irlannista. Kun Steve lähti opiskelemaan Englantiin oli hänelle selvää, että hän suuntaisi lomallaan Irlantiin. Kun hän sitten palasi ensimmäiseltä Irlannin reissultaan, oli hänellä kerrottavana monta tarinaa irlantilaisten ystävällisyydestä ja vieraanvaraisuudesta. Tuliaisena hän toi myös Altan-nimisen irlantilaisen folk yhtyeen cd-levyn. Siitä tuli ”meidän levy”, jonka kaunista ja haikeaa musiikkia kuuntelimme katsellessamme toisiamme silmien syvyyksiin.


Mentyämme naimisiin, Steve sai työpaikan Irlannista, ja hyväksyimme työtarjouksen epäröimättä. Kuinka jännittävää olisikaan kokea maa, jossa Stevenin katolilaiset juuret sijaitsivat! Suunnittelimme asuvamme Irlannissa noin vuoden, mutta vietimme lopulta siellä kahdeksan muistorikasta ja tärkeää vuotta. Esikoisemme on haudattu Dublinin hautausmaalle ja kolme lastamme syntyivät Dublinissa ja Corkissa.

Minulle tuoreena katolilaisena oli erityisen mielenkiintoista kokea maa, jossa katolinen kulttuuri on ollut perinteisesti vahva. Muistan tuttavani kauhistelleen työmatkallaan irlantilaisten kaksinaismoralismia ja mielessäni olivat myös kamalat skandaalit Irlannin Katolisessa kirkossa. Miten itse kokisin maan katolisuuden? Haluaisinko enää edes olla katolilainen Irlannissa vietetyn ajan jälkeen?

Vastoin odotuksiani kahdeksan vuotta Irlannissa vahvisti uskoani. Sain kokea konkreettisesti miten katolisuus voi myös hyvällä tavalla vaikuttaa maan kulttuuriin ja ihmisiin ja miltä se käytännössä näyttää. Kolme tärkeintä asiaa, joissa koimme katolisuuden vaikuttaneen irlantilaiseen kulttuuriin positiivisella tavalla olivat: ihmisten vaistomainen toisten huomioon ottaminen ja auttaminen, perheen tärkeys ja elämän arvostus.



Vaistomainen toisten huomioon ottaminen ja auttaminen

En koskaan unohda ensimmäistä kertaani irlantilaisessa linja-autossa. Kun ambulanssi ajoi bussin ohitse, nuori nainen vieressäni teki ristin merkin. Olin tästä eleestä hyvin vaikuttunut. Kuinka monta kertaa itse olin reagoinut ambulanssin ääneen rukoilemalla ja ajattelemalla hädässä olevaa ihmistä ja häntä auttavaa ambulanssin henkilökuntaa? En koskaan.

Julkiset kulkuvälineet olivat usein myöhässä Irlannissa ja syyksi löytyi usein se, että bussikuskit vaihtelivat kuulumisia toistensa ja matkustajien kanssa, ja he saattoivat myös jättää apua tarvitsevia matkustajia kodin lähelle bussipysäkkien väliin. Vaikka myöhässä oleva bussi harmitti, opin arvostamaan irlantilaisten tapaa ottaa toinen toisensa huomioon myös kiireen keskellä.

Meillä on lukematon määrä muistoja ja tarinoita irlantilaisten ystävällisyydestä ja vieraanvaraisuudesta. Kun esikoisemme syntyi, naapurimme pitivät meistä hyvää huolta. Koska meillä ei ollut perhettä lähellä, he tulivat päivittäin tarkistamaan, että meillä oli kaikki hyvin. Kotien ovet pidettiin auki eikä vieraanvaraisuus riippunut siististä kodista tai itse leivotusta kakusta. Naapurimme Maryn koti oli pieni ja ränsistynyt, ja hän oli kasvattanut siellä kahdeksan lasta. Se ei kuitenkaan estänyt Marya olemasta iloinen ja vieraanvarainen. Hänellä oli aina tarjota meille kuppi teetä pikkuleivän kera. Eräänä kesänä vierailimme Valentian saarella, ja tutustuimme siellä maanviljelijään ja hänen perheeseensä. Kun meille yllätysvierailijoille ei ollut muuta tarjota, he paistoivat illalliseksi maukkaan irlantilaisen aamupalan. Tunnen vieläkin sen lämmön, jonka yksinkertainen ja aito vieraanvaraisuus loi.

Mitä kauemmin asuimme Irlannissa, sitä enemmän ihailimme irlantilaisten vaistoa toisten huomioon ottamiseen ja auttamiseen. Itse usein epäröin auttaa, koska pelkään häiritseväni tai yksinkertaisesti en tiedä miten auttaa parhaiten. Olen yrittänyt vuosien varrella oppia irlantilaisten tapaa auttaa epäröimättä. Yritän muistaa, että en elä vain omaa elämääni, vaan että kaikella mitä teen (ja mitä en tee!) on vaikutus ympärilläni oleviin ihmisiin. Ensimmäisessä Kirjeessä Korinttilaisille sanotaan:

“Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus, mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin….Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa…Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen.”

Katekismuksesta löytyy pyhä Barnabaksen viisaat sanat:

”Älkää eläkö eristäytyneinä, vetäytyneinä omaan itseenne, ikään kuin jo olisitte tulleet vanhurskaiksi, vaan tulkaa yhteen ja etsikää yhdessä yhteistä menestystänne." (1905)



Perheen tärkeys

Heti alusta saakka huomasimme, että irlantilaisille perhe oli tärkeä. Perheenjäsenet viettivät yhteistä aikaa säännöllisesti, ja toisia autettiin riippumatta siitä miten kiireinen oma elämä oli. Vaikka Irlannissa ei siihen aikaan ollut virallisia isyyslomia, oli Stevenin työpaikalle selvää, että hän olisi jonkin aikaa kotona, kun ensimmäinen poikamme Seamus (Jaakob irlanniksi) syntyi. He ymmärsivät myös, että hän ei tulisi tekemään ylitöitä. Steve halusi tehdä alusta saakka selväksi sekä itselleen että työnantajalleen, että hänelle tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä olisi perhe ja sitten vasta työ. Työnantaja ymmärsi ja jopa osasi arvostaa Stevenin päätöstä.

Aika Irlannissa vahvisti Stevenin ja minun näkemystä perheen tärkeydestä. Kokemukset siellä ovat auttaneet meitä elämään myös täällä Coloradossa niin, ettei työ ole ottanut valtaa elämästämme ja olemme molemmat pystyneet olemaan läsnä lapsillemme. Katekismuksessa kirjoitetaan kauniisti perheen merkityksestä, mutta myös siitä kuinka kenenkään ei tarvitse olla ilman kotia:

”Perhe on yhteiskunnallisen elämän alkusolu. Se on luonnollinen yhteisö, jossa mies ja nainen on kutsuttu antamaan itsensä rakkaudessa ja välittämään elämää. Perheensisäinen auktoriteetti, pysyvyys ja yhteiselämä muodostavat vapauden, turvallisuuden ja veljeyden perustan yhteiskunnassa”. (2207)

”Ei kukaan ole tässä maailmassa ilman perhettä, sillä kirkko on koti ja perhe kaikille, erityisesti niille, jotka ovat ’työn ja kuormien uuvuttamat” (Matt. 11:28) (1658)


Elämän arvostus

Kun Irlannissa opiskellessani matkustin yliopistolle linja-autolla, vastapäätäni istui joka aamu sama tavallisesta poikkeavan näköinen mies pukeutuneena pukuun ja solmioon. Hän otti sanomalehden salkustaan, ja alkoi lukemaan sitä kovaan ääneen. En ymmärtänyt sanaakaan, ja myöhemmin opin, että tämä mies oli ”työmatkalla” bussipysäkiltä toiselle. Työmatkalleen hän lähti joka päivä samaan aikaan, ja hänen iloisen kuuloinen höpötys tuli tutuksi myös minulle piristäen jokaista harmaata päivääni. Koska tähän aikaan abortti oli vielä kielletty Irlannissa, kehitysvammaisia ja muita ”normaalista” poikkeavia ihmisiä näkyi Irlannissa enemmän kuin esim. Suomessa. He olivat normaali osa yhteiskuntaa, ja heillä oli vaikutus siihen kuinka inhimillinen ja lämmin irlantilainen yhteiskunta oli.

Elämän arvostus Irlannissa näkyi myös monella muulla tavalla. Toisten auttaminen ja perheen arvostaminen kuuluivat siihen. Vanhukset olivat tärkeä osa yhteiskuntaa eikä ihmisten tärkeyttä mitattu sillä, kuinka hyödyllisiä he olivat yhteiskunnalle. He olivat arvokkaita yksinkertaisesti, koska he olivat ihmisiä. Erityisesti elämän arvostus näkyi siinä miten lapsia rakastettiin Irlannissa. En ole missään muussa maassa tuntenut itseäni niin arvostetuksi siitä syystä, että olen äiti. Kävellessämme kaupungilla Irlannissa lapseni huomattiin poikkeuksetta aina, heille juteltiin, ja heidät otettiin erityisellä tavalla huomioon. Sekä minä äitinä että lapseni tunsimme itsemme tärkeiksi.

Merkittävin kokemuksemme Irlannissa elämän arvostukseen liittyen oli minun keskenmenoni 18. raskausviikolla. Esikoistyttäremme Aisling (myös irlantilainen nimi) oli pieni, mutta häntä kohdeltiin samoin kuin täysikasvuista vastasyntynyttä vauvaa. Kätilö risti hänet, ja hänelle järjestettiin sairaalan puolesta kauniit pienet hautajaiset. Keskenmeno oli rankka kokemus varsinkin, kun en ollut koskaan henkilökohtaisesti kokenut syntymää tai kuolemaa aikaisemmin. Siitä ei kuitenkaan ole jäänyt minulle parantumattomia haavoja, koska saimme tavata ja viettää aikaa tyttäremme kanssa, ja koska hänen elämäänsä kunnioitettiin joka taholta. Elämä on pyhä niin kuin katekismuksessa kirjoitetaan:

”Ihmiselämä on pyhä, koska se alusta alkaen liittyy ’Jumalan luovaan työhön’, ja se on aina erityissuhteessa Luojaan, ainoaan päämääräänsä.(2258)

Irlannissa vietetyn ajan loppupuolella huomasimme pettymykseksemme, kuinka kaikki nämä kolme tärkeää piirrettä irlantilaisessa yhteiskunnassa olivat valitettavasti häviämässä. Kun ”Celtic Tiger” saapui Irlantiin, raha ja ura tulivat yhä tärkeämmäksi ihmisten elämässä. Oma aika ja hyvinvointi tuli etusijalle ja yhteisöllisyys väheni. Huonot kokemukset kirkosta antoivat monille syyn hylätä uskonto kokonaan. Toivon ja rukoilen, että irlantilaiset voivat löytää katolisen uskonsa uudella tavalla ja pitää kiinni kaikesta siitä, mikä on hyvää, kaunista ja totuuden mukaista irlantilaisessa kulttuurissa. Olemme ikuisesti kiitollisia irlantilaisille siitä, että he ottivat meidät lämpimästi vastaan, ja kuinka he ystävällisyydellään ja vieraanvaraisuudellaan sekä arvostamalla perheitä ja elämää näyttivät meille miltä katolilaisuus voi parhaimmillaan näyttää jokapäiväisessä elämässä.

Minä, Steve ja Seamus Irlannissa kesällä 2003

0 comments

Recent Posts

See All

Lahja