top of page
Search
  • Writer's pictureKatja Lowe

Miksi olen katolilainen skandaaleista huolimatta?

Updated: Jun 17, 2023


Kun kerron ihmisille, että olen katolilainen monille herää kysymys: ”Miten voit olla osa instituutiota, jossa on tapahtunut rikoksia?”Kukaan ei ole vielä kysynyt tätä suoraan minulta, mutta kiertotien kautta olen kuullut, että tätä ollaan ihmetelty. Tässä kirjoituksessani vastaan tähän kysymykseen. Miksi olen katolilainen skandaaleista huolimatta? Tarkoitukseni ei ole puolustaa kirkossa tapahtuneita rikoksia (niitä ei voi eikä saakaan puolustaa), eikä kirjoitukseni tule olemaan missään mielessä tyhjentävä raportti tästä aiheesta. Tarkoitukseni on vain pohtia hiukan miten nämä kamalat asiat ovat ylipäätään voineet tapahtua kirkossa, ja kertoa miksi itse olen vielä, ja miksi tulen aina olemaan katolilainen.


Historia ja kulttuuri


Irlannissa asuessani opin kuinka ennen aikaa monilla katolilaisilla oli hyvin vinoutunut suhtautuminen pappeja kohtaan. Papit olivat erityisasemassa. Heihin luotettiin enemmän kuin muihin ihmisiin, ja heitä arvostettiin ihan erityisellä tavalla. Jos perheen poika ei löytänyt aviopuolisoa, tie yhteyskunnan arvostukseen löytyi usein pappeuden kautta. Monet miehet lähtivät tämän takia pappeuden tielle aivan vääristä syistä. Pappeja täytyy tietenkin osata arvostaa, mutta meidän täytyy muistaa, että he ovat myös vain ihmisiä.


Mieheni Steve tunsi nuorena henkilökohtaisesti papin, joka kenenkään tietämättä hyväksikäytti yhtä nuorta poikaa Stevenin seurakunnassa. Ilmiannon jälkeen pappi päätyi itsemurhaan. Moni Stevenin katolilainen kaveri jätti kirkon ja uskon kokonaan näiden tapahtumien jälkeen. Steve jäi. Syy oli se, että jo ennen rikosta Steve oli ymmärtänyt keskustellessaan tämän papin kanssa, että hän oli lähtenyt seminaariin vääristä syistä. Tätä nuorta pappia oli kiusatttu lapsena, ja hänellä oli ollut lyhyen elämänsä aikana monia ongelmia. Hän toivoi, että pappeus voisi parantaa hänet. Lisäksi Stevenin usko Eukaristiaan piti hänet kiinni katolisessa uskossan. Olen ymmärtänyt, että pappisseminaareissa pyritään nykyään käyttämään enemmän aikaa sekä oman itsensä tuntemiseen että Jumalan tahdon ymmärtämiseen. Pappeus ei ole pakopaikka vaan hyvin vaativa kutsumus, joka vaatii erityistä luonteen ja uskon vahvuutta.


Ihminen ja synti


Synti on todellista, vaikka emme nykyaikana haluakaan siitä puhua. Siellä missä on ihmisiä, siellä on syntiä. Tämä pätee ikävä kyllä myös kirkkoon. Vaikka Jumala on ihan erityisellä tavalla läsnä kirkossa, se on rakennettu kuitenkin vain ihmisistä. Suurissa instituutioissa on myös aina se vaara, että valtarakennelmat ”sairastuvat” ja niihin kehittyy erilaisia ongelmia. Katolilaisen kirkon rakenteissa on varmasti joitain suuria ongelmia, koska näitä hyväksikäyttötapauksia on pidetty salassa. On hyvä, että nykyinen paavi yrittää tehdä asialle jotain. Omasta näkökulmastani kaikkein pahinta on ”hiljaisuuden kulttuuri”. Tähän törmää joka puolella maailmaa, ja se on ongelma myös kirkossa.


Kirkko ja Media


Jos kaikki tietoni Katolilaisesta kirkosta perustuisi valtamedian uutisointiin, ihmettelisin itsekin miten ihmeessä kukaan voi olla katolilainen. Kuitenkin kirkossa on aina ollut ja on edelleen myös paljon hyvää, josta voisi kertoa. Tavallisessa mediassa ei niistä valitettavasti kuitenkaan voi lukea, ja syy on selvä. Katolilainen kirkko ei mene valtavirran mukana, ja on siis jonkinlainen vihollinen heille, jotka eivät ymmärrä kirkkoa, ja minkä takia se ei muuta kantojaan sen mukaan mitä enemmistö ihmisistä ajattelee. Katolilaiseksi tulon jälkeen olen ihmetellyt kuinka vähän tiesin kirkosta ennen siihen liittymistä. Miten ihmeessä en tiennyt, että Katolilainen kirkko tekee suurimman osan maailman hyväntekeväisyystyöstä? Miten ihmeessä en ollut koskaan kuullut Pyhä Damienistä, joka vapaaehtoisesti muutti Hawajin saarelle pitämään huolta spitaalitaudista kärsivistä, joista kukaan muu ei halunnut enää välittää, tai Pyhä Maximillian Kolbystä, joka keskitysleirillä antoi elämänsä vapaaehtoisesti juutalaiselle miehelle, jolla oli nuori perhe, tai Isä O’Flahertyista, joka pelasti kirkon avulla 5000 juutalaista natseilta? Näitä uskomattomia ihmisiä ja tapahtumia kirkon historiassa on vaikka kuinka paljon. Ne kertovat minulle hyvyydestä, joka on aina ollut ja on edelleen myös kirkon sisällä.


Perhe ja Eukaristia


Jättäisitkö sinä perheesi jos joku perheenjäsenesi tekisi rikoksen? Itse tiedän, että olisin kauhistunut, ehkä vihainenkin ja myös hyvin surullinen. Rikos ei kuitenkaan muuttaisi tosiasiaa, että tämä henkilö on perheenjäseneni. En jättäisi perhettäni rikoksen takia. Katolilainen kirkko on kuin suuri perhe, joka kaikesta huolimatta tulee aina olemaan sinun perheesi. Lisäksi Jeesuksen kohtaamisesta Eukaristiassa seuraa se, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla katolilainen. Missä muualla Jumala tulee luokseni niin konkreettisella ja intiimillä tavalla kuin Katolisen kirkon sakramenteissa, varsinkin Eukaristiassa? Niin kuin Pietari vastasi Jeesukselle kun hän kysyi lähtevätkö opetuslapsetkin: ”Herra, kenen luo me menisimme?” (Joh 6:68).


Kasvu ja Kehitys


Ennen kuin aloin kirjoittamaan tätä kirjoitusta halusin kysyä myös kaikkien blogilaisten ajatuksia asiaan liittyen. Lukiessani ja kuunnellessani blogilaisten kommentteja tuli selväksi, että nämä skandaalit ovat herättäneet hämmennystä, kauhua ja surua meissä kaikissa. Joillekin ne ovat olleet myös kriisin paikka. Kuitenkin me kaikki olemme pysyneet kirkossa, kaikesta huolimatta. Olemme sitä mieltä, että meidän ajatuksissamme ja rukouksissamne täytyisi ensi sijaisesti olla rikosten uhrit. Meidän täytyy osata kulkea heidän rinnallaan. Meidän täytyy myös muistaa papit, jotka palvelevat kirkkoa ja seurakuntalaisia hyvin ja tunnollisesti. Ikävä kyllä skandaalien seurauksena moni pappi ei enää uskalla kävellä kaupungilla papin kaulus kaulalla. Papiksi ryhtyminen tänä päivänä vaatii erityistä rohkeutta.


Vaikka kirkon sisällä tapahtuneet rikokset ovat vakavia emme kuitenkaan näe niitä esteeksi olla katolilaisia. Yksi blogilainen kommentoi: ”Hyväksikäyttötapaukset eivät ole este olla katolilainen, ihan niin kuin ne eivät ole este olla partiolainen tai telinevoimistelija”. Toinen blogilainen sanoi: ”En ole katolilainen, koska olen löytänyt täydellisen kirkon tai täydellisten ihmisten seurakunnan, vaan koska haluan olla mahdollisemman lähellä Jeesusta”. Itse asiassa elämme aikaa, jolloin on erityisen tärkeää, että pysymme kirkossa. Miten kirkko voi kehittyä ja kasvaa jos lähdemme kaikki pois? Haluamme olla osa muutosta. Ehkä tämä kriisi voi olla myös kasvun paikka meille uskovaisille itsellemme.

Suomessa asuva ranskalainen dominikaaniveli Marie-Augustin Laurent-Huyghues-Beaufondin on itse ollut kirkossa tapahtuneen hyväksikäytön kohde, mutta on silti vastannut Jumalan kutsuun liittyä Katolisen kirkon luostarielämään. Hän sanoo viisaasti: ”Uskovaisena tämä kriisi kutsuu minua tavallaan uskomaan syvemmin. Kirkko ei ole vain hierarkkinen instituutio, vaan se on ennen kaikkea Kristuksen kasvot, jotka tunnistan lähimmäissessäni. Tämä kriisi ei voi kieltää kaikkea sitä hyvää, mitä tehdään ruohonjuuritasolla”.

Kuvat ovat Pyhän Sydämen kirkosta (Sacred Heart Church), joka sijaitsee Colorado Springs-kaupungin länsipuolella. Kirkko täytti viime vuonna 100vuotta. Juhlan kunniaksi paikallinen taitelija teki kirkolle veistoksen "Mary, Our Lady of Sorrows". Seitsemän miekkaa symbolisoi seitsemää Raamatun tarinaa, joissa Maria seisoo kärsivän Jeesuksen rinnalla. Kaunis alttari ja tabernaakkali ovat paikallisen puunveistäjän käsialaa, ja ne toteutettiin osana kirkon kunnostusta muutama vuosi sitten.










0 comments

Recent Posts

See All

Comments