Search
  • Tea Laurila

Odottamisen vaikeus ja välttämättömyys

Miksi odottaminen on niin vaikeaa? Se on sitä lyhyellä aikavälillä: aamuruuhka tai ostosten kanssa kassalla odottelu käy hermoon ja saa stressitason nousemaan. Ja pitkällä aikavälillä: haluan tietää mitä elämässäni tulee tapahtumaan ja varmistaa että ”olen onnellinen”. Teen kaikkeni rakentaakseni käsitykseni mukaisen ”hyvän elämän” ja suljen pois asiat, jotka ovat tämän vision ulkopuolella. Olen ehkä valmis odottamaankin tovin, kunhan tiedän mitä tuleman pitää. Tuntemattoman odottaminen sen sijaan on lähes sietämätöntä, mutta kaikkein parhaat asiat ovat yleensä ”lahjana saatuja”, ja niitä on pitänyt odottaa.


Pienet arkiset ärsyttävyydet, kuten jonossa odottelu, ovat tilaisuuksia valita luonnollisen tai yliluonnollisen ihmisyyden tie. Odottaminen ärsyttää meitä kaikkia (vaikkakin eri määrän), se on luonnollista. En pyri tai pysty selittämään miksi, se kai on jotain suurempaa metafysiikkaa. Miten reagoimme ärsyyntymisen tunteeseen, sen sijaan on jotenkin omissa käsissämme, ei täysin, välillä on ihan pakko vaan räjähtää sisäisesti ja/tai ulkoisesti. Tässä voit valita oman tyylisi, esimerkiksi ns. Italiano) heitä kädet ilmaan, ”Mamma Mia, impossiible” ja päivittele kovaan ääneen tilanteen kamaluutta, tai ns. perussuomalainen) keräät kiukun sisääsi ja purat sen lopulta joko metsätöihin, pulloon tai kansanradioon, tai saksalaiseen tapaan purat kiukun auton ratissa. Me Suomalaiset olemme keskimäärin tässä hyviä, mutta enenevissä "nykyarki nakertaa odottamisen taitoa" (YLE 18.2.2015).

Loistava tilaisuus hermojen menettämiseen (Esa Holopainen twitter 21 Lokakuuta 2019)

Se toinen vaihtoehto on yrittää pysyä rauhallisena ja antaa vihan tunteiden valua pois. Tähän tarvitaan yliluonnollista armoa ja sitä kannattaakin tilanteessa pyytää. Lopulta räjähdys ani harvoin edesauttaa asian ratkeamista, mutta voi aiheuttaa sinulle paljonkin pahaa, vaikka sydänkohtauksen jos joka päivä keräät ihan kauheat stressit jonkun lopulta vähäpätöisen asian takia. Odottaminen on välttämätöntä, ja voimme harjoitella sietämään kontrollikyvyn puutteen aiheuttamaa ahdistusta, ehkä näkemään sen jopa positiivisena, vapautena ”asioiden suunnittelun oravanpyörästä”, itselläni on taipumus tällaiseen rasittavaan aivotoimintaan josta ei saa hetken rauhaa.


Minun kontrollifriikille ihmisyydelleni odottaminen on lähes sietämätöntä. Haluan tehdä kaikkeni, ja enemmän, jotta asiat menevät kuten itse näen parhaaksi. Nykyään kykenen myöntämään, että oma näkemykseni saattaa olla hyvinkin puutteellinen. Se tärkeämpi askel on vielä vaiheessa: yritän opetella miten antaa tämän asenteen vaikuttaa toimintaani. Näin sekä lyhyellä, että pitkällä aikavälillä, näen näissä analogian. Lähinnä päivittäisillä ”tapahtukoon sinun tahtosi”, yritän harjoitella laajempaa elämän asennetta ”tapahtukoon Sinun tahtosi”, luottamusta Jumalan kaitselmukseen. Vaikka prosessi varmasti toimii myös toisin päin. Tässä on kaksi huonoa ääripäätä valittavana. Itse samaistun ns. ”oman onnen seppä” ääripää mentaliteettiin. Hän kontrolloi täysin omaa elämäänsä, epäedulliset asiat ovat hänen omaa syytään, ja onnistumiset ovat hänen omaa saavutustaan. Toinen ääripää on ns. ”elämän surffari”. Hän odottaa, että kaikki hyvä tulee hänen suuntaansa kuin Manulle illallinen. Oikea asenne lienee ääripäiden välissä, esim. tyyneysrukouksen alku: ”kyky hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeus muuttaa asiat, joihin voin vaikuttaa, ja viisaus nähdä ero näiden välillä” (ks. https://www.marianmatkassa.com/post/kaikki-se-kauneus-jota-emme-n%C3%A4e). Meille ”oman onnen sepille” on tyypillistä ettemme siedä toimetonta odottamista minkään asian suhteen, jonka haluamme tapahtuvan (vai olenko se vain minä? ks. kuva alla). Jumala on kuitenkin osoittanut, että elämä ei ole ihan niin yksinkertaista. ”Tuurilla” on suuren suuri rooli elämässämme ja tuuria ei voi pakottaa. Tämä toteamus saa aikaan kiukkuisen reaktion poliittisesti korrektissa yhteiskunta kelpoisessa kansalaisessa, ja ihan syystä! Eihän se ole oikeudenmukaista, että toiset saavat mitä haluavat ilmaiseksi, kun taas toiset eivät saa mitään vaikka kuinka tekevät töitä. Jumala on oikeudenmukainen, mutta eipä se siltä todentotta näytä! Jätetään tämän vyyhdin ruotiminen myöhemmälle. Nyt paneudun omaan näkemykseeni Jumalan taktiikasta tehdä meistä onnellisia.

Avainasemassa on oikeanlainen sydämentila: toivossa odottaminen. Odottamisen aikana, kaikkea modernia ”kaikki hyvä mulle nyt” - logiikkaa vastaan, sydämemme kasvaa vastaanottamaan meille tarkoitetut lahjat. Kun olet tehnyt ”oman osuutesi”, voit jättää lopun Jumalalle. Se on aluksi ahdistavaa, mutta lopulta helpottavaa ja vapauttavaa. Jumala pyytää meiltä oikeastaan hyvin vähän (tai äärettömän paljon riippuen näkökulmasta): rakkauttamme. Me tosin haluamme antaa Hänelle paljon, ja erityisen paljon asioita, joita me luulemme Hänen haluavan, mutta emme osaa antaa sitä mitä Hän janoaa. Mainitsin edellä oman osuuteni, miten sen määrittää? Harvoin on helppo tietää missä raja kulkee, Jumalakin tietää sen ja antaa meille paljon vapautta haahuilla. Hän johdattaa kutakin meistä eri tavoin, ja saa meidät kulkemaan oikeaan maaliin, vaikka koukkujen kautta, kunhan vain rohkeasti elämme sitä elämää, joka edessämme aukenee ja vilpittömästi pidämme sydämemme avoinna. Itse olen käyttänyt jonkinlaista haarukointi taktiikka, yleensä kallistuen tekemään niin paljon että on päivän selvää, että nyt on puuhattu liikaa ja on aika vain ”olla paikallaan ja tietää että Jumala on Jumala” (Ps. 46:10). Tämä paikallaan olo on ihan valtavan kamalaa, pelottavaa ja turhauttavaa. Odottamisen aikana kohtaan syvimmät pelkoni, mitä jos tämä minun haaveeni ei nyt sitten toteudukaan? Kuolen sairaana ja yksin kituliaan pitkän kärsimisen jälkeen, katkeruuteni on saanut minut hylkäämään Jumalan… Aamen, niin se juuri on… uskon mieleeni muodostuvat valheet ja olen valmis ryhtymään toimeen. Piutpaut, päässäni on muodostunut taktiikka, jolla tämän surkean kohtalon vältän ja niin taas sujahtaa kiukkuinen kontrollointi ja manipulointi moodi päälle. Nämä elämän-kontrollointi-toimet voivat johtaa, ja usein johtavatkin, haluttuun lopputulokseen lyhyellä aikavälillä, ja ovat siksi hyvin houkutteleva vaihtoehto. Kontrolloinnin kautta kuitenkin suljen itseni kuin vahingossa yllätysten ulkopuolelle, elämästä tulee tylsää suorittamista. Kiireen lomassa ei ole aikaa pysähtyä nauttimaan kaikesta hyvästä ja kauniista ympärilläni. Maailma kaavamaistuu, sulkeutuu ja pienenee. Aivoissa surraa vain mitä tehdä seuraavaksi ja miten optimoida kaikki siihen liittyvä.


Mikä Jumala toiminnan odottamisessa on erityisen hankalaa? Ehkä se, että odotamme jotain tuntematonta. On helppo haaveilla ja odottaa jotain tunnettua, vaikka omia syntymäpäiviä. Oletusten kerääminen usein kuitenkin johtaa vain pettymykseen ”kaikki ei mennytkään kuten olin haaveillut”. Sama pätee rukoukseen. Vääränlainen sydämen asenne (vrt. tuhlaajapojan vanhempi veli) on orjan tavoin suorittaa hengellistä elämää, jotta saisi haluamansa ”palkinnon” oli se tavoite miten ”pyhä” tahansa (esim. luostarikutsumus). Tämä johtaa useimmiten vain pettymykseen jos/kun oma tahtomme ei tapahdukaan. Jumala haluaa meille aina parasta, Hänen mielestään meille parasta, eli ihan oikeasti parasta! Itse olemme kovin rajoittuneita näkemyksiemme kanssa, Jumalan suunnitelmat ovat jotain äärettömästi omien haaveidemme yläpuolella. Suunnitelmien toteutumista pitää kuitenkin jaksaa odottaa. Odotuksen aikana sielumme tyhjenee omista käsityksistämme, jotta olemme vapaat vastaanottamaan Jumalan lahjan. Emme saisi unohtaa, että Jumala on luvannut johdattaa meidät onneen, ja Hänen sanansa on luotettava.


Jumalan mieleen lienee myös, että esitämme Hänelle tarpeemme, unelmamme ja pelkomme rukouksessa, mutta Hänen lienee paras antaa päättää miten tarpeisiimme vastata. Kuitenkin suhteessa Jumalaan, kuten ihmisiinkin, täytyy myös vain osata olla, kuunnella ja muistella menneitä. Jatkuva ”haluan sitä ja tätä”, ei ole kovin rakentavaa kommunikointia, vai mitä? Rukouksessa pitää olla kestävä (Kol. 4:2), mutta meitä ei kehoteta jankkaamaan. Rukous ei muuta Jumalan sydäntä vaan omamme. Kuin itsestään tietyt asiat putoavat rukouslistalta tai toive muuttaa muotoaan, niin Jumala saa meidän sydämemme Hänen sydämensä kaltaiseksi.

Tässäkö asenteeni rukoukseen? - Onkohan se Jumalan mielen mukainen?

Tämä viikon harjoituksena voisin kehottaa meitä kaikkia rukoilemaan Isä meidän rukouksen keskittyen ja täydestä sydämestä sanoen ”tapahtukoon Sinun tahtosi”. Erityisesti kehottamaan itseämme luopumaan ärtymyksestä kun jotain odottamatonta tapahtuu ja sanomaan ”kyllä” kun sinulta pyydetään jotain pientä vaikka oma intuitiosi olisi ”ei, olen liian väsynyt” tai ”ei, haluan tehdä tämän omalla tavallani”. Lukemisena voisin suositella lähes mitä tahansa Fr. Jacques Philippeltä, erityisesti ”Searching for and maintaining peace”. Tämä aihe on valtava! Enkä saanut kirjoittamista loppumaan, joten ensi viikolla saatte kärsiä lisää tarinaa odottamisen vaikeudesta, miten se saa sielumme avautumaan subjektiiviselle onnelle – ainoalle onnelle, jolla on lopulta väliä – ja omista armon kokemuksistani liittyen onnellisuuteen.

0 comments

Recent Posts

See All

Lahja