top of page
Search
  • Writer's pictureAino Salmi

Pyhät yksinhuoltajat

Tällä viikolla vietimme Lucian-päivää, ja joulun valo alkoi saapua tänne pohjolaankin. Kenian puolen perheessäni Lucian-päivänä muistetaan myös poikaystäväni Ellyn äitiä Lussia Awino Okinyoa, joka on saanut nimensä pyhimyksen mukaan. Paikallisten tapojen mukaan häntä ei kuitenkaan koskaan kutsuta etunimillä vaan esimerkiksi hänen tyttärensä mukaan nimellä Min Doris, eli Doriksen äiti, tai sitten vain nimellä ”Madhe”.


Kuva: Catholic News Agency.


Ensimmäinen ateria


Tapasin Madhen ensimmäistä kertaa helmikuussa Ratangan kylässä Kobaman alueella. Saavuimme tuona päivänä myöhään illalla ja istuimme kaikki pöydän ympärille syömään myöhäistä illallista. Paikalla oli minun ja Ellyn lisäksi hänen kolmesta veljestään kaksi, sekä molemmat siskot, ja lisäksi kolme lasta, joista Madhe nykyään pitää huolta. Tämän pöydän ympärille olemme sittemmin kokoontuneet jo useita kertoja.

 

Saman päivän aamuna olimme lähteneet bussilla Nairobista, ja kulkeneet muun muassa Masai Maran kansallispuiston viertä, joka oli kuivakauden jäljiltä rutikuiva ja pölyinen. Bussimatkan ensimmäisinä tunteina minä nukuin, ja Elly kirjoitti meidän matkastamme kirjettä isälleen, joka menehtyi hänen ollessa vasta viisivuotias, perheen kolmanneksi nuorin.

 

Aina joskus tulen ajatelleeksi sitä, millaisen pojan Madhe on kasvattanut minulle puolisoksi ja millaisen testamentin hän jonain päivänä jättää omalla elämällään. Esimerkiksi näin kävi myöhemmin keväällä, kun olimme tuoneet nuorimmalle, 3-vuotiaalle Blessille lahjaksi kirjan. Kirjaa valitessamme olimme miettineet pitkään, mikä olisi paras kirja sen ikäiselle lapselle ja päädyimme lopulta Raamatun tarinoihin, jossa oli mukana paljon kuvia.


Osa Okinyon perheestä joskus 2010-luvulla.

Kun sitten taas istuimme tutun ruokapöydän ääressä, osui kirja silmiini ja sai miettimään, mitä kaikkea Madhe oli elämässään tehnyt ja teki edelleen lasten ja näiden koulutuksen puolesta. Kuusi omaa lasta, kaksi näiden orvoksi jäänyttä serkkua ja kolme muuta lasta. Katsoin poikaystävääni vieressäni ja mietin millainen hänestä on tullut, tai mitä kaikkea hän on elämässään jo tehnyt. Sitten katsoin jälleen ostamaamme kirjaa ja näin, miten se vain pieneni pienenemistään.


Erityinen lahja


En tiedä, millaista on kasvaa ilman isää, enkä osaa varmasti kuvitella niitä haasteita, mitä he ovat käyneet läpi. Samalla kuitenkin ajattelen, että tällaisten äitien tai isien kasvattamat lapset myös saavat jotain erityistä. Osittain, tämä varmaan myös johtuu niistä monista vaikeuksista joita he joutuivat kohtaamaan ja uhrauksista, jotka myös haastavat yksinhuoltajaperheitä.

 

Madhen tapauksessa uuden elämän alku oli erityisen haastava menetyksen ja köyhyyden lisäksi myös siksi, miten huonosti ympäröivä yhteisö suhtautui yksinhuoltajiin ja leskiin. Varsinkin noina aikoina nuoren äidin odotettiin menevän uudelleen naimisiin, eikä pitävän yksin huolta lapsista, talosta ja maasta. Omaisuus kulkee Keniassa lähinnä miespuolista sukulinjaa pitkin eli isiltä pojille, minkä takia naisten ei ole aiemmin ajateltu edes voivan omistaa maata ja muuta jälkeenjäävää omaisuutta. Esimerkiksi tästä syystä leskiin kohdistui paljon paineita, mikäli he päättivät olla menemättä uudelleen naimisiin.

Goreti, Cecilia eli Doris, Madhe ja Elly.

Jos on vaikea kuvitella niitä haasteita, mitä näihin vaiheisiin on liittynyt, on vaikea myös kuvailla sitä kunnioitusta mikä nykyään kohdistuu Madheen myös perheen ulkopuolelle lähiyhteisössä. Vaikeuksien läpikäymisestä on seurannut myös paljon hyvää.


Lesket ja orvot


Ehkä näistä tarinoista johtuen mielessäni on viime aikoina ollut paljon se, osataanko kirkossa tarpeeksi auttaa yksinhuoltajia ja toisaalta arvostaa sitä esimerkkiä, minkä he antavat.


Kuulemma esimerkiksi Madhen tapauksessa kirkko on kuitenkin ollut merkittävä tuki. Hän on esimerkiksi pitkään käynyt kirkon rukousryhmässä, joka on nimenomaan leskille ja auttaa heitä myös tukemaan toisiaan haastavassa tilanteessa. Tämä on ollut merkittävä tuki myös yhteiskunnan ennakkoluulojen edessä, koska kirkko on puolustanut leskiä ja heidän oikeuksiaan tehdä omat päätöksensä. Samoin tämä on osaltaan suojellut heitä myös niiltä monilta ennakkoluuloilta, mitä leskiin on perinteisesti kohdistunut.


Varmasti lopulta tällaiset tarinat palkitaan lopulta kunnolla vasta tulevassa elämässä, ja tästä Raamattukin monessa kohtaa muistuttaa. Kuitenkin pyhät ihmiset voivat muistuttaa meitä jo tässä elämässä Jumalan rakkaudesta ja kannustaa meitä samaan.


“Hän on orpojen isä ja leskien puolustaja,

Jumala pyhässä asunnossansa.” Ps. 68: 6

0 comments

Recent Posts

See All