Search
  • Katja Lowe

Rakkaus citybussissa


”Tänä iltana olen rakastunut kaikkiin ihmisiin citybussissa”, laulaa Blind Pilot kappaleessaan We Are The Tide. Kristittynä voin hyvin samaistua laulun sanoihin. Parhaimpina päivinäni ihmiset ympärilläni loistavat, ja sydämeni on täynnä rakkautta. Kuitenkin valitettavasti monet näkevät meidät kristityt ihmisinä, jotka tuomitsevat toisia ihmisiä. Jos kristinuskon pääsanoma on Rakkaus, minkä takia ihmiset eivät aina tiedä sitä, ja näkevät meidät kristityt ahdasmielisinä ja suvaitsemattomia?


Ihmisellä on osallisuus Jumalan Hengen valoon ja voimaan. Järjellään hän kykenee käsittämään järjestyksen, jonka Luoja on pannut luotuihin. Tahdollaan ihminen kykenee pyrkimään kohti todellista hyväänsä. Hän saavuttaa täyttymyksensä etsiessään ja rakastaessaan ”totuutta ja hyvyyttä”. Sielunsa ja henkisten kykyjensä, älyn ja tahdon, kautta ihmisellä on vapaus, joka on ”korkein osoitus Jumalan kuvasta ihmisessä”. (Katekismus 1704-1705)


Meidät ihmiset on siis luotu Jumalan kuvaksi, ja sen takia meissä kaikissa elää kapasiteetti rakastaa niin kuin Hän rakastaa. Kun tämä toteutuu ihmisissä, he loistavat erityisen kauniilla tavalla. Niin kuin Pyhä Katariina Siennalainen on sanonut: "Jos olet mitä sinun pitäisi olla, sytytät koko maailman tuleen." Näen pilkahduksia tästä loisteesta päivittäin kun tapaan ihmisiä. Uskovia, ei uskovia, ihmisiä eri maista ja kulttuureista. On selvää, että meissä kaikissa on sydämessämme kaipuu ja tahto hyvyyteen, kauneuteen ja totuuteen.  Mitä tälle tahdolle sitten tapahtuu on eri asia. Ei ole yhden tekevää millaisiin asioihin käytämme aikamme sekä energiamme, ja mitkä asiat johdattavat meitä elämässämme.



Järkensä avulla ihminen tuntee Jumalan äänen, joka kehottaa häntä ”tekemään hyvää ja välttämään pahaa”. Jokaisen ihmisen velvollisuus on noudattaa tätä lakia, jonka ääni kuuluu omassatunnossa ja joka toteutuu rakastamalla Jumalaa ja lähimmäistä. Ihmispersoonan arvokkuus näkyy moraalisessa toiminnassa. (Katekismus 1706)


Me kristityt uskomme myös, että on olemassa objektiivinen moraalinen totuus, jonka ääni kuuluu hyvin kehittyneessä terveessä omassatunnossa. Ei ole kovin pitkä aika siitä kun suurin osa ihmisistä maailmassa uskoi objektiiviseen totuuteen. Ihmiset saattoivat olla eri mieltä siitä mikä tämä totuus on, mutta siitä osattiin keskustella ja väitellä älyllisesti. Nykymaailman relativistisen maailman kuvan mukaan yhtä absoluuttista totuutta ei ole, ja jokainen voi päättää itse mikä on oikein ja mikä on väärin (klassinen kysymys relativisteille on: onko se, että ei ole absoluuttista totuutta absoluuttinen totuus?). Enää emme osaa samalla tavalla keskustella  mielipiteistä ja arvoista. Tämä on varmasti yksi syy minkä takia kristityn ja maallistuneen ihmisen maailmat välillä törmäävät toisiinsa. Jos kristitty toteaa, että joku teki hänen mielestään väärin hänet helposti tuomitaan (kaikki valitettavasti lankeavat tuomitsevan rooliin) ahdasmieliseksi. Kukaan ei kysy minkä takia hän ajattelee niin, eikä minkäänlaista keskustelua yleensä synny. Monet eivät ymmärrä, että kristitty puhuu ihmisen teosta - ei ihmisestä itsestään. Kenelläkään ei ole oikeutta tuomita ketään, koska emme näe kenenkään ihmisen sielua, ja olemme kaikki yhtä virheellisiä. Jeesus itse opetti kuinka me emme saisi koskaan tuomita ketään ihmistä. Raamatun tarina, joka kuvastaa hyvin kristinuskon asennetta syntiin ja syntiseen ihmiseen on kertomus Jeesuksesta ja naisesta, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. Fariseusten mielestä lain mukaan nainen oli kivitettävä. Jeesus sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven”. Pian paikalla oli vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti  päänsä ja kysyi: ”Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?” ”Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.” (Joh 8:10-11)Jeesus ei tuominnut naista, vaan hän näki naisen ihmisarvon ja osoitti hänelle suurta rakkautta. On kuitenkin tärkeää huomata, että Jeesus ei vähätellyt naisen syntiä vaan hän sanoi: ”Mene, äläkä enää tee syntiä”.



Kristinuskon mukaan voimme siis todeta jonkin teon olevan väärin tuomitsematta kuitenkaan ihmistä, joka on tehnyt teon. Totuus on, että tämä erottelu on vaikeaa ihmisluonteelle. Me kristityt emme valitettavasti aina onnistu seuraamaan Jeesuksen esimerkkiä, ja lipsumme tuomitsemaan ihmisiä joissakin tilanteissa vaikka se on vastoin uskoamme. Voimme kuitenkin nähdä tämän epäonnistumisen myös maallistuneessa maailmassa. Ihmisten, jotka puhuvat toleranssin tärkeydestä on vaikea olla tuomitsematta ihmisiä, jotka eivät ole heidän mielestään suvaitsevaisia. Olemme siis kaikki samassa veneessä ihmisyyden kanssa. Tarvitsemme Jumalan apua, että pystymme rakastamaan ihmisiä niin kuin Jeesus opetti. Meillä kristityillä on myös jotain, jota kaikilla ihmisillä ei ole: armo ja anteeksianto. Kristinuskon mukaan ihmisarvo säilyy meissä jokaisessa riippumatta siitä mitä kamalia tekoja olemme elämässämme tehneet, ja armo sekä anteeksianto odottavat jokaista ihmistä, joka niitä etsii. Tämä on enemmän kuin suvaitsevaisuutta - tämä on radikaalia suurta rakkautta. Kenellekään ei käännetä selkää,  vaan kaikki otetaan avosylin vastaan sellaisena kuin he ovat. Jumalan armon ja anteeksiannon kautta jokainen ihminen voi loistaa menneistä virheistään huolimatta. Kristinusko tarjoaa siis itseasiassa kaikkein suvaitsevaisimman ja ymmärtäväisimmän asenteen ihmistä kohtaan.


Toivon mukaan tulevaisuudessa yhä useampi näkisi meidät kristityt ihmisinä, jotka tietävät jokaisen ihmisen todellisen arvon ja potentiaalin hyvyyteen, ja että ihmiset ymmärtäisivät kuinka kristinusko sisältää suurimman rakkauden mitä maailmassa on. Toivottavasti myös me kristityt voimme kasvaa uskossamme niin että voimme yhä paremmin seurata Jeesuksen esimerkkiä siitä miten rakastaa ihmisiä oikealla tavalla. Voimme tuomita teon, mutta emme koskaan saisi tuomita ihmistä. Ainoastaan Jumala voi tehdä sen.  Itse tiedän olevani joskus äkkipikainen vaikka olenkin luonteeltani rauhallinen. Toivon, että opin nukkumaan yön yli ennen kuin reagoin joihinkin tapahtumiin ja ihmisten sanomisiin. Toivon, että opin rukoilemaan ja pyytämään Jumalalta apua enkä aina luottaisi omaan harkintakykyyni. Jos ihmiset eivät näe rakkautta minussa, silloin olen unohtanut antaa riittävästi tilaa Jumalalle elämässäni. Parhaimpina päivinäni voin kuitenkin yhtyä Blind Pilot yhtyeen laulun sanoihin: Tänä iltana olen rakastunut kaikkiin ihmisiin citybussissa”. Näinä päivinä olen lähellä Jumalaa, ja olen kristitty, jollainen toivon olevani joka päivä.




  





0 comments

Recent Posts

See All

Lahja