Search
  • Aino Salmi

Tervetuloa blogiin kirjoittajiksi, Florence ja Sara!

Marian matkassa -blogi kasvaa ja saa uutta sisältöä. Tänä syksynä saimme iloksemme kaksi uutta kirjoittajaa, Florencen ja Saran. Florence on alunperin ranskalainen, nykyään Turussa asuva perheterapeutti, aikuisten yksilöpsykoterapeutti ja varhaisten vuorovaikutussuhteiden psykoterapeutti. Florence kirjoittaa kauniisti esittelyssään: "Jokaisessa ihmisessä on Jumalan jälki, vaikka kuinka rikki hän olisi. Tehtäväni on paljastaa se jälki, ja opastaa miten liittoutua sen kanssa, jotta tämä ihminen voisi kasvaa juuri sellaiseksi kuin Jumala on tarkoittanut hänen olevan."


Sara taas on reilu vuosi sitten katoliseen kirkkoon liittynyt suomen kielen maisteri ja varhaiskasvatuksen opettaja. Tätä kirjoittaessani Sara saattaa mahdollisesti olla myös jo pienen vauvan äiti, sillä hänen laskettu aikansa on ihan näinä päivinä. Muistamme rukouksissa myös uutta, pientä perheenjäsentä! Olemme myös oikein iloisia uusista kirjoittajistamme ja toivotamme heidät lämpimästi tervetulleeksi blogilaisten joukkoon.


Uutta sisältöä videoiden muodossa


Blogissa ilmestyy jatkossa sisältöä myös videoiden muodossa. Ensimmäinen video julkaistiin pyhäinpäivänä ja se perustui Paavi Franciscuksen puheeseen pyhäinpäivänä 2021.


Jatkossa on tarkoitus julkaista videoita aina välillä sunnuntaisin perinteisen lauantai-postauksen lisäksi. Videot perustuvat hartausteksteihin tai päivän evankeliumiteksteihin, ja ne voi ottaa mukaan omiin rukoushetkiin. Voit myös ottaa meihin yhteyttä, jos sinulla on mielessä tietty hartausteksti tai rukous, minkä haluaisit nähdä videon muodossa.


Kiitos tässä vaiheessa kaikille teille lukijoille, kun kuljette kanssamme blogin matkalla! Toivotamme teille hyviä lukuhetkiä ja pian lähestyvää adventin aikaa.

0 comments

Recent Posts

See All

Lahja